Messilä 18.12.2024

Vapaalaskusukset – näin valitset välineet offareille

Vapaalaskusukset ovat todelliset monitoimityökalut Suomen rinteille. Vapaalaskusukset ovat todelliset monitoimityökalut Suomen rinteille.
Kiinnostus hoidettujen rinnealueiden ulkopuolella laskemiseen on kasvanut, joten vapaalaskusuksien kauppa on viime vuosina käynyt kuumana. Ski.fi kertoo, mitä vapaalaskusuksien hankinnassa kannattaa huomioida.

Vapaalaskusukset on monipuoliset ja suositut sivakat rinteeseen. Etenkin vapaalaskusuksien kapeimmilla versioilla (vyötärö alle 100 mm) laskee mielellään lähes jokaisessa mäessä ja olosuhteessa. Entistä useampi laskettelija onkin valinnut vapaalaskusukset yleissuksikseen.

Vapaalaskuterminologian ympärillä pyörii pieni, mutta erittäin aktiivinen saivartelijajoukko, joka jaksaa vääntää erilaisten määritelmien syvintä olemusta. Alla on nyrkkisääntöjä ja vinkkejä itselle mieluisten vapaalaskusuksien valintaan. Nyt haetaan vapaalaskusuksia eritoten Suomen olosuhteisiin freeride touring -hengessä, eli tavoitteena on käännökset pehmeällä lumella.

Ylös hissillä vai omin voimin?

Vapaalaskusuksien valintaan vaikuttaa olennaisesti se, miten aikoo ylösnousut hoitaa: hissillä vai lihasvoimin? Vapaalaskuvarusteisiin voi piirtää janan, jonka toisessa päässä on erittäin kevyet, vain vähän maastohiihtosuksia painavammat varusteet. Ne ovat suunniteltu tehokkaaseen ylös nousemiseen laskuominaisuuksista tinkimällä. Toisesta ääripäästä löytyy erittäin jämäkät varusteet, joiden laskuominaisuuksista ei ole tingitty, mutta nousuissa riittää kiloja raahattavaksi.

Toinen valintakriteeri on lumiolosuhteet. Kapeimmat on tarkoitettu ensisijaisesti skinnattavaksi tai koville rinteille ja leveimmät (vyötärö jopa 120 mm) kainalopuuterihankiin. Tosi laskija pärjää kaikilla suksilla kaikissa olosuhteissa, mutta mukavinta laskeminen on kuhunkin laskutilanteeseen suunnitelluilla varusteilla.

Vapaalaskusukset: speksit haltuun

Pehmeä koskematon lumi on useimman vapaalaskijan unelmien laskualusta. Mitä leveämpi lankku, sen parempi kantavuus. Yhdysvalloissa käytetään neljän tuuman, eli noin kymmenen sentin, sääntöä: sitä kapeammat vapaalaskusukset on monipuolisia rinnesuksia, leveämmät etenkin puuterisuksia.

Jenkkien viisaus toimii nyrkkisääntönä myös Suomeen. Mitä enemmän vyötärön leveys ylittää 100 mm, sitä enemmän kantilla rinteessä laskeminen tuottaa (ainakin joillekin) pidemmässä käytössä kolotuksia polviin.

Vapaalaskusuksien kääntösäde (radius, R) voi vaihdella 17 ja 30 metrin välillä. Lyhyemmän kääntösäteen suksilla kanttailu kovalla alustalla luonnistuu mukavammin, kuin syöksylaskusuksien kääntösäteillä olevien puuterilumelle tarkoitettujen leveiden lankkujen.

Suksen ytimen materiaaleissa on eroja, mutta rakenne on lähes aina laadukkaista suksista tuttu niin sanottu sandwich-rakenne. Vapaalaskusuksien rungoissa käytetään useimmiten kerroksittain puuta, kuituja sekä kevytmetalleja. Materiaalivalinnoilla pyritään tekemään suksista kevyitä.

Myös suksen pohjan muoto kertoo osin sen laskuominaisuuksista. Mikäli keskikohdan alla on jalkavuutta, se puree paremmin kovalla alustalla. Puolen suksen mittainen camber ei juurikaan vaikuta suksen puuterilumessa laskemisen ominaisuuksiin. Suora tai jopa ylöspäin kaareva pohja on suunniteltu pelkästään pehmeän lumen laskemiseen.

Rockeria, eli kohotettua kärkeä, löytyy kaikista vapaalaskusuksista. Kyse on lähinnä siitä, kuinka pitkä rocker on ja onko sitä myös kannassa. Rocker auttaa suksen kärkeä nousemaan pehmeän lumen päälle ja samalla se helpottaa kantin vaihtamista puolelta toiselle. Mitä pidempi rocker, sitä epävakaampi suksi on kovalla pinnalla laskiessa.

Siteet ja monot suksien mukaan

Vapaalaskusukset ovat tärkeä osa laskuelämystä merkittyjen rinteiden ulkopuolella. Pakettiin kuuluu kuitenkin olennaisena osana myös siteet ja monot. Etenkin vapaalaskuvälineissä kannattaa uhrata ylimääräisiä ajatuksia mono- ja sidevalinnalle.

Monoissa ja siteissä ensiarvoisen tärkeää on päättää, haluaako välineillä skinnata, eli kiivetä nousukarvojen avulla mäkiä ylös. Mikäli retkeily tuntureilla ja vuorilla kiinnostaa, pitää laskujen päälle nousta. Tällöin tarvitaan siteet, joiden avulla monojen kanta pääsee vapaasti liikkumaan. Vapaalaskumonoissa saa varren vapautettua kävely- ja nousuasentoon.

Ammattitaitoisen myyjän kanssa kannattaa varmistaa, että suksien, monojen ja siteiden ominaisuudet ovat hyvässä suhteessa toisiinsa nähden.

Talven 2022 mainiot vapaalaskusukset

Elan Ripstick 106 on monipuolinen vapaalaskusuksi. Se on parhaimmillaan pehmeällä lumella. Suksen sisäkantilla on hiilikuituvahvike, joka vakauttaa käännöksiä. Suksen puuydin on vahvistettu hiilikuituputkilla. Elan Ripstickin erikoisuus on erilliset vasemman ja oikean puolen sukset. Rocker jouhevoittaa käännöksiä.
Pituudet: 164, 172, 180, 188 cm
Llisätietoja: neonsun.fi

Elan Ripstick 102W on erityisesti taitaville ja vauhdikkaille naislaskijoille suunniteltu vapaalaskusuksi. Puuydin on hiilikuidulla jämäköitetty. Elan Ripstick 102W:n mitat on 143-104-120 mm.
Pituudet: 154, 162, 170 ja 178 cm
Llisätietoja: neonsun.fi

Head Kore 105 on kevyt, mutta suorituskykyinen vapaalaskusuksi. Kevyellä karuba-puuytimellä varustettu Kore 105 on yksi markkinoiden kevyimmistä vapaalaskusuksista kokoluokassaan.
Pituudet: 163, 170, 177, 184 ja 191 cm
Lisätietoja: headskis.com

Head Kore 91 W on monipuolinen naisten vapaalaskusuksi kokeneelle laskijalle. Suksi toimii hoidetulla rinteillä, kevään sohjossa ja rinteiden ulkopuolella. Head Kore 91 W on kiertojäykkä, joten tällä voi huoletta tykitellä kovaa vauhtia. Kevyt rakenne tekee suksesta hyvän valinnan randoreissuille.
Pituudet: 149, 156, 163 ja 170 cm
Lisätietoja: headskis.com

K2 Mindbender 99TI on all-mountain suksi aktiivilaskijalle. Jämäkkä suksi (vyötärö 99 mm) toimii hoidetussa rinteessä ja leveys riittää kelluttamaan syvemmässäkin lumessa. K2 Mindbender 99TI:n rakenne rockerin kanssa tekee suksesta tukevan käännökseen kurvattaessa. Käännöksestä pois lähdettäessä suksen kanta on aavistuksen löysempi.
Pituudet: 170, 177, 184, 191 cm
Lisätietoja: sportkauppa.fi

Line Vision 108 on aktiivilaskijan kevyt, mutta kovemmassakin vauhdissa vakaa vapaalaskusuksi. Keveytensä suksi saa puuytimestä, jossa on yhdistetty kevyttä ja kestävää keisaripuuta sekä vaahteraa. Suksessa on joustava kärki isommalla rockerilla, joten Line Vision 108 kelluu mukavasti syvässä lumessa ja kääntyy ketterästi.
Pituudet: 175, 183, 189 cm
Lisätietoja: sportkauppa.fi

Pusu Abisko Spinnova on Puuppolan Suksen ja Spinnovan yhteinen startti uuteen ympäristöystävälliseen suksivalmistuksen aikakauteen. Spinnovan kuitu tuo sukseen vahvaa, luonnonmukaista suorituskykyä minimaalisella ympäristöjalanjäljellä. Pusu Abisko Spinnova on helposti kääntyvä, energinen ja hienostuneesti vaimennettu. Lasku vaikealla, kovalla ja epätasaisella lumellakin on varman ja miellyttävän tuntuista.
Pituudet 167, 177 ja 187 cm
Lisätietoja: https://pusu.ski

Pusu Wanaka on vyötäröltään 110 mm hyvin vauhtia kestävä leveä suksi, joka kääntyy kevyesti. Wanakassa on reilu rocker keulassa ja perässä. Muotoilu ei rajoita laskijan luovuutta ja Pusu Wanaka sopii vaikka ainoaksi sukseksi reissuille isoihin mäkiin. Puuppolan Suksi valmistaa Wanakat tilauksesta.
Pituudet: 183 cm
Lisätietoja: https://pusu.ski

Vapaalaskusta kiinnostuneen kannattaa lukea lumiturvallisuudesta ja tutustua Finlav-koulutusjärjestelmään. Kattavan lumivyörytietouspaketin löydät tästä linkistä ja tietoa Finlavin lumiturvallisuuskoulutuksista täältä.

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Kuka laskee, missä laskee ja miten laskee? Nämä kaikki vaikuttavat suksen valintaan. Itselleen sopivinta suksea valittaessa kannattaa tuntea myös suksen speksit ja ajatukset niiden takana.

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää suksen spekseistä

Laskettelu
Luonnonvaraisilla tuntureilla kulkee vapaalaskijoiden lisäksi muitakin ulkoilijoita. Kaikille ei lumivyöryvaara ole tuttu asia. Ylläksellä ski patrol muistuttaa kulkijoita vaarasta kaikkein suosituimmalla retkipaikalla.

Vapaalaskija: opi hyödyntämään lumivyöryennuste

Laskettelu

Näin aloitat vapaalaskun – vinkkejä nuorille laskijoille

Laskettelu