Kaksi tarinaa lumettamisesta

Talman toimitusjohtaja Esa Pihlajaniemi muistelee menneiden vuosien kantapään kautta oppimista:

”1980–90 -lukujen taitteessa mekin vuokrasimme ensin yhtä tykkiä. Sillä kokeiltiin, opeteltiin ja tehtiin apulumia. Ensin tehtiin iso kasa lunta, mitä ei sitten kuitenkaan saatu sen aikaisilla koneilla siirrettyä. Niinpä kasa nökötti paikallaan sitten kevääseen asti.

Usein lumetettiin päivän töiden jälkeen yöllä. Väsyneenä oli se ongelma, että saattoi nukahtaa – ja yleensä se viimeinen lumetettava alue oli hissilinja. Montaa kertaa ei tarvinnut hissivaijereita ja -kapuloita kaivamaa lapiolla kahden metrien lumikerroksen alta, kun oppi pysymään hereillä.”

Kuuntele koko tarina:

Poika ja ilves

Luonto ja eläimet ovat aina läsnä hiihtokeskuksissa. Tämän sai kokea myös Vuokatin, Tahkon ja Kasurilan rinteitä pyörittävän Huippupaikat Oy:n toimitusjohtaja Lauri Suutarinen. Huippupaikoilla on tehty sukupolven vaihdos, jossa isä Ilkka Suutarinen siirsi vetovastuun pojalleen Laurille. Ennen vastuun siirtämistä Lauri sai käytännössä kokea kaikkia hiihtokeskuksen osa-alueita, myös lumettamista.

”Late istui itärinteiden kaivolla ja odotti käskyä avata hana lumetusta varten. Siinä hän näki, kun joku hahmo tuli rinteitä alas: ilves tallusti suoraan kohti. Late tarttui pujottelukeppiin, minkä päässä oli lippu. Sitä ilves pelästyi ja lähti karkuun”, nauraa Ilkka Suutarinen.

Kuuntele koko tarina:

Mainos:

Tarinat ovat kerätty vuonna 2017 julkaistavaa Suomen Hiihtokeskusyhdistys 30 vuotta -juhlakirjaa varten.