Huhtikuun ensimmäinen viikolla on nautittu auringosta. Kevät tulee vauhdilla, ja se tarkoittaa kauden hienoimpia laskuja. Hiihtokeskuksissa on vielä paljon lunta, vaikka osa on jo hissinsä sulkeneet. Etelä-Suomessakin pääsee vielä laskemaan – ja pohjoisessa kausi jatkuu aina vappuun asti!
Talma
Kyllä Etelä-Suomessa lunta riittää! Talma aamuauringossa torstaina 4. huhtikuuta 2019.
Messilä
Messilän rinneraidoista saadaan nauttia 7.4.2019 asti, eli nyt kiireesti mäkeen!
Tahko
Keskiviikkona 3.4. rakennettiin Tahkolla banked slalmon -rataa, sillä viikonloppuna kisataan Banked Slalomin SM-kisat jo toistamiseen. Jokaiselle löytyy sopiva sarja, jossa pääsee kisailemaan vertaisiaan vastaan. Kisailua, itsensä voittamista ja ystävyyttä keväisen auringon alla – Tahkolla! Lisäinfoa tapahtumasta löydät Lumilautaliiton sivuilta.
Ounasvaara
Ounasvaaralla turistivirrat ovat vaihtuneet virkistyspäiviään viettäviin koululaisiin. Oukku onkin parhaimmillaan juuri nyt. Yöpakkasten ansiosta pohjoispuolen rinteet pysyvät hyväkuntoisina läpi päivän lämpimästäkin auringonpaisteesta huolimatta. Kuva Ounasvaaralta on otettu keskiviikkona 3.4.2019.
Salla
Myös Sallassa on päästy nauttimaan upeista kevätkeleistä. Aurinko paistaa ja rinteet on huippukunnossa. Jonne Vaahtera kuvasi Sallan rinteet tiistaina 2.4.2019.
Pyhä
Pyhällä on talven parhaat rinnepäivät käsillä ja mäessä saakin nyt nauttia lumesta ja tilan tunteesta. Laskettelupäivästä voi myös tehdä täysin uudenlaisen kokemuksen osallistumalla tunturin kokoiseen The Crystal Quest -pakohuonepeliin. Peli on pelattavissa 5.–30.4.2019. Lisätietoja Pyhän sivuilta. Kuva: Tomi Turunen
Levi
Huhtikuu käynnistyi Levillä pujottelun merkeissä, kun pujottelun kansalliset huiput kisaavat Levillä 2.–4.4. Kuva: Timo Koivisto
Ylläs
Ylläksen fiilikset tiivistettynä kolmeen sanaan: aurinkoa, lunta ja tunnelmaa! Ylläksen hiihdonopettajat ikuistettiin keskiviikkona 3.4.2019.
Hiihtokeskusten rinne- ja aukiolotiedot löydät Ski.fi-sivuilta.
Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi -uutiskirje!