Kun äiti alamäkipyörän osti – Petra Karasti aloitti alamäkipyöräilyn aikuisiällä

”Tällä iällä ei lähdetä enää tekemään ihmeitä, vaan lähinnä hakemaan arjesta poistumista – ja siihen tämä on yksi parhaista keinoista", Petra Karasti kuvailee suhdettaan alamäkipyöräilyyn.

Rinnettä viilettää alas pyöräilijä. Suurimman osaa aikaa vauhdilla, mutta toisinaan rauhallisesti. Full face -kypärän ja ajolasien takaa ei näe, kuka pyörää kuljettaa. Into sen sijaan hohkaa kauas. Rinteen alaosassa pyöräilijä pysähtyy ja ottaa kypärän pois päästä. Pitkä tukka hulmuaa ja silmät kimaltavat ilosta. Innostus on käsin kosketeltavaa. Petra Karasti on harrastamassa lempilajiaan.

”Aikuinen nainen. Itsenäinen. Kokeilunhaluinen. Oman tien kulkija.”, Petra kuvaa itseään. Hän ei välttämättä vastaa monen stereotyyppistä mielikuvaa alamäkipyöräilijästä. Moni kun edelleen mieltää heidät useimmiten parikymppisiksi testosteronia pursuaviksi reikäpäiksi.

Extreme-mielikuva on kuitenkin auttamatta vanhentunut. Petra on yllättävänkin hyvä esimerkki tämän päivän alamäkipyöräilijästä. Tosin alamäkipyöräily on monen lajin harrastajan mielestä väärä termi. Usein kuuleekin puhuttavan hissipyöräilystä.

Pariisin kautta maastopoluille

Petran tarina alkaa varsin tutun kuuloisasti: Ruuhkavuosia elävä äiti huomaa tarvitsevansa liikuntaa ja omaa aikaa. Ensin Petra kiinnostuu maantiepyöräilystä. Herkästi innostuvana luonteena hän lähtee mukaan syöpälapsille rahaa keräävään Rynkeby-joukkoon ja pyöräilee aina Pariisiin asti.

”Rynkeby on hyväntekeväisyysjärjestö, joka kerää varoja syöpää sairastaville lapsille. Rynkeby-joukkueita on useissa maissa ja pelkästään Suomessa on kahdeksan joukkuetta”, Petra kertoo Rynkebyn toiminnasta.

Kaikki joukkueet ajavat Pariisiin ja sponsorit saavat siitä näkyvyyttä. Kuljettajat maksavat itse kaikki omat kulut: pyörän, varusteet, majoitukset, matkat… Sponsoritulot ohjataan kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.

”Vuonna 2019, kun olin itse mukana, keräsimme Suomessa syöpälapsille 1,1 miljoonaa euroa.”

Projektissa oli mahtava yhteishenki ja joukkue oli kuin perhe. Pariisin jälkeen oli vaikea irrottautua arkeen, kun takana oli koko talven yhteinen treeni ja intensiivinen matka.

Mainos:

”Maantielle en enää ilman Rynkeby-perhettä halunnut. Kokeilin maastopyörää ja tajusin sen olevan juttu, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Metsään ajamaan yksin tai kavereiden kanssa. Meni vain viikko ensikokeilusta, ja minulla oli jo oma pyörä alla. Luonto ja polut koukuttivat”, Petra kertaa kipinän syttymistä.

Osaava ohjaaja on oikotie alamäkeen

Maastopolulta oli lyhyt matka alamäkeen, vaikka alussa tunnelmat olivat aivan toiset. Maastossa pyöräillessä Petra huomasi kapuavansa ylämäkiä hyvin. Tekniset kivikot ja haastavat polutkin sujuivat hyvin. Alamäkiä hän kuitenkin pelkäsi.

Alamäki meinasi kasvaa Petran mielessä mahdottomaksi esteeksi, kunnes joku sanoi sen ääneen: mörön voittaa vain kohtaamalla sen. Petra päätti taltuttaa alamäen ja ilmoittautui aloittelijoiden bike park -kurssille.

”Olin messuilla tavannut hauskan ja kovaäänisen naisen, Elise Kulmalan. Pian sovimmekin, että menen Meri-Teijoon Elisen oppiin. Tarkoitus oli tehdä kokeilusta, Elisestä ja alamäestä juttu Fillari-lehteen, mihin olen jonkun verran kirjoittanut pyöräilykokemuksiani.”

Lue myös: Kokenut bike park -ohjaaja Elise Kulmala: ”Ensin turvallisuus, sitten nopeus.”

Elisen opissa silmät avautuivat nopeasti.

”Jo ensimmäisen vartin aikana Elisen kanssa tuli hirveä määrä uutta tietoa. Oppia pystyi myös yhdistämään siihen, mitä maastossa olin tehnyt. Elise on todella hyvä opettaja, hän esimerkiksi osasi suhtautua alamäkipelkoihini. Hän toi rauhallisuutta ja eteni ajan kanssa. Suosittelen kaikille käymään alussa kurssin, vaikka pyöräilytaustaa olisikin. Saa paljon varmuutta ja hyviä vinkkejä bike parkissa ajamiseen”, Petra kehuu valmentajaansa.

Petra Karasti löysi uuden perheen bike parkista

”Minulle itseni voittaminen oli se juttu etenkin alussa. Vaikka ajan etanan nopeutta, olo on kuin gepardilla. Alamäessä mielessä on vain ajaminen, pää tyhjenee ja saa arkihuolet pois.”

Petra ei vastaa yleistä mielikuvaa alamäkipyöräilijästä. Kokemattomuus bike parkista tai ikä ei kuitenkaan ole ollut este porukkaan sujahtamiselle. Lajin harrastajat ovat ystävällisiä ja apua sekä neuvoja saa aina tarvittaessa.

”Kukaan ei katso, minkälainen tai ikäinen tyyppi sieltä tulee, bike parkissa olet muiden seurassa. Ilmapiiri on kannustava, eikä kukaan ole katsonut nenävartta pitkin aloittelijaa!”, Petra kertoo iloisena bike parkien ilmapiiristä.

”Tällä iällä ei lähdetä enää tekemään ihmeitä, vaan lähinnä hakemaan arjesta poistumista – ja siihen tämä on yksi parhaista keinoista. Bike parkissa voi olla ihan oma itsensä ja huolet poistuvat. Etenkin korona-aikana tämä on ollut yksi parhaimpia juttuja. Alamäkipyöräily on loistava vastapaino kaikille maailman huolille.”