Messilä 18.12.2024

Vapaasukeltaja Johanna Nordblad: ”bike parkeista löytää nautintoa ja hauskuutta”

Johanna Nordblad pitää pyöräilyä hyvänä vastapainona vapaasukellukselle. Johanna Nordblad pitää pyöräilyä hyvänä vastapainona vapaasukellukselle.

Johanna Nordblad on monelle tuttu vapaasukellusennätyksistään sekä huikeista vedenalaisista valokuvista. Hänellä on kolme vapaasukellukseen liittyvää maailmanennätystä, joista yksi on 103 metrin sukellus avannosta avantoon.

Vedenalaisen elämän lisäksi eloisa Johanna viihtyy myös muiden lajien parissa. Hänellä on useampi moottoripyörä sekä uusi Ghost Riot Enduro polkupyörä.

Johannalla on vahva moottori- ja polkupyöräilytausta. Vaikka vauhtia piisaa, ei hän etsi äärirajoja. ”Haen sitä, että ajo on kivaa ja jouhevaa.”

Uutta kipinää vanhaan harrastukseen

Alamäkipyöräily on Johannalle vanha harrastus, jonka hän elvyttänyt pitkän tauon jälkeen.

”Aloitin lajin vuonna 2005 ja kävin muutamissa jokkis-luokan kisoissa. Vuonna 2010 olisin halunnut ajaa ensimmäistä kerta  kaikki Suomen Cupin osakilpailut, ja tavoitteena oli tietysti sarjan voitto. Samaan aikaan Japanin Okinawassa oli vapaasukelluksen MM-kisat, jotka jäivät pyöräilyn takia väliin. Alkukaudesta loukkasin jalkani, jonka jälkeen alkoi kylmäsukellusurani.”

Johannan upeita sukelluskuvia voi ihailla hänen Instagram-tilillään @johannanordblad.

Aikanaan Johanna opetteli alamäkiajon kantapään kautta. Silloin ei opetusta ollut tarjolla. Hän tervehtii ilolla uutta FMBIA Bike Park -ohjaajia.

Lue myös: FMBIA on osaavan bike park -ohjauksen tae

”Sama oli myös silloin vapaasukelluksessa, itse opettelin lajin salat. Hienoa, että alamäkiajo-oppia on nykyään saatavana. Kaiken ei tarvitse mennä kantapään kautta, vaan lyhyessä ajassa voi oppia monen vuoden asiat.”

Kausikorttitarjous toi takaisin hissipyöräilyn pariin

Kokonaan ei hissipyöräily jäänyt Johannan harrasteista, vaan välillä hän on käynyt lajia maistelemassa. Talvella hän tarttui kausikorttitarjoukseen ja päätti aloittaa lajin uudestaan.

Sappeella oli hyvä kausikorttitarjous, johon tartuin. Samalla hankin myös uudeksi pyöräksi Ghost Riot Enduron. Tykkään tästä, kun tämä ei ole vain alamäkipyörä. Tällä voi hyvin käydä myös maastolenkeillä. Tämä on hyvä aloittelijan ja harrastajan pyörä!”

Ghostin jousituksessa on erilaisia säätöjä, joihin Johanna suhtautuu rennosti.

”Säädin pyörän aika löysäksi. Kiristetään säätöjä sitten kun vauhti kasvaa. Tässä on perushyvät komponentit, joten niitä ei tarvitse lähteä vaihtelemaan. Jousituksen säätäminen on minulle tuttua moottoripyöräilyn puolelta.”

Ghost Riot Enduro on pyörä Johannan mieleinen pyörä, sillä bike park -ajon lisäksi pyörällä on kiva ajaa myös maastolenkeillä.

Johanna Nordblad pyöräilee yksin ja seurassa

Nopeasti ajateltuna vapaasukelluksella ja alamäkipyöräilyllä on vain vähän yhtymäkohtia. Yksi yhtymäkohta on vahva keskittyminen ennen suoritusta.

”Tavallaan tämä laji toimii vastapainona vapaasukellukselle, ja tavallaan ei. Alamäkeen ajo on teknistä – ja jos haluaa, niin vaikeaakin. Sukellus taas on henkinen juttu, mutta on näissä kuitenkin samanhenkisyyttäkin. Hissipyöräily ei ole minulle extreme-laji. En laske itseäni extreme-urheilijaksi, sillä en on adrenaliininarkkari. En hae sitä, että ajan itselleni liian kovaa ja että ajaessa pelottaa. Haen sitä, että ajo on kivaa ja jouhevaa.”

Bike parkissa ajetaan usein porukassa. Johanna viihtyy reiteillä myös yksin.

”Voin ajaa yksin tai porukassa. Ajaminen muuttuu seuran mukaan. Yksin ajaessa opettelen asioita ja analysoin ajoa. Porukassa enemmänkin vain ajellaan.”

Jälkiajot Johanna ottaa kevyesti, tai no, hänelle kevyesti.

”Ajon jälkeen Pätkis suuhun, sitten saunomaan ja uimaan. Saunauinti menee ihan fiiliksen mukaan, joskin uinti ja sukellus on minulle sama asia. Uidaan niin kauan kun tulee kylmä, sitten tullaan vedestä pois.”

Artikkeli on tehty yhteistyössä laadukkaita maasto-, bike park- ja sähköpyöriä valmistavan Ghostin kanssa. Tutustu Ghost-pyöriin verkossa ja Instagramissa.

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Enduro-pyörällä ajaa bike park -reittien lisäksi myös maastopoluilla. Kuvan pyörä on Ghost SL AMR 6.7.

Pyörän valinta bike parkiin – lue vinkit

Pyörät ja varusteet
Sähköavusteisellä läskipyörällä on hauska retkeillä mäkipäivän jälkeen.

Läskipyöräily on hauska lisä laskettelureissulle – kokeile!

Pyörät ja varusteet
Mikä on mielestäsi paras bike park, entä miten bike parkeja pitäisi kehittää? Kerro näkemyksesi, anna tähtesi ja voit voittaa Bollén lasit!

Anna tähdet bike parkeille – voit voittaa Bollén lasit!

Bike park -uutiset