Messilä 18.12.2024

”Anteeksi, kun en osaa” – Miksi hiihdonopettajalta pyydellään anteeksi osaamattomuutta?

Kukaan ei ole alppikanuuna syntyessään ja osaavallekin voi sattua. Tässä horjahtaa Pyhän hiihtokoulun opettaja ja ex-telemarkmaajoukkuelaskija Niki Juurinen. Kukaan ei ole alppikanuuna syntyessään ja osaavallekin voi sattua. Tässä horjahtaa Pyhän hiihtokoulun opettaja ja ex-telemarkmaajoukkuelaskija Niki Juurinen.
Häpeä on hiihtokoulussa tuttu vieras. Varsinkin aikuisten tunneilla. Miksi? Tätä pohtii hiihdonopettaja Teija Uurinmäki kolumnissaan.

Useilla suomalaisilla on hauska ajatus. Koska asumme lumen maassa uskomme, että kaikki osaavat luonnostaan hiihtää tai vähintäänkin lasketella. Eivät osaa. Laskettelu on taito siinä missä mikä tahansa muukin liikuntamuoto.

Minä olen tietenkin hiihdonopettajana tyytyväinen siihen, että laskettelutaito ei siirry uusille sukupolville äidinmaidon mukana. Minähän olisin työtön, jos kaikki osaisivat sujutella rinnettä alas sujuvasti.

Hiihtokoulussa käy paljon aikuisia

Toisin kuin usein luullaan, hiihtokoulussa käy paljon aikuisia. Esimerkiksi minun oppilaistani yli puolet ovat täysi-ikäisiä. Eli et ole ainoa aikuinen, joka kaipaa opetusta.

Nämä ovat hyviä uutisia. Koska laskettelu on taito eikä ominaisuus, voit harjoitella sitä. Ja koska et ole ainoa aikuinen, joka ei osaa lasketella täydellisesti, voit ilmoittautua tunnille häpeilemättä.

Sinun ei tarvitse osata mitään, kun laitat ensimmäisen kerran laskettelusukset tai lumilaudan jalkaasi. Eikä sinun tarvitse pyytää anteeksi osaamattomuuttasi – varsinkaan hiihdonopettajalta.

Hiihdonopettajalla ei ole tulostaulua

”Anteeksi, kun olen näin kömpelö.”

”Olen tosi huono, en osaa kuin aurata.”

”Onpas sinulla tylsää, kun joudut minua täällä lastenrinteessä paimentamaan.”

Kun hiihtotunnillani on aikuinen oppilas, minulta pyydellään anteeksi – milloin mitäkin. Se on hämmentävää.

Eihän minulta tarvitse pyytää anteeksi osaamattomuutta. Olen paikalla juuri sen takia, että laskettelija kehittyisi ja saisi onnistumisen elämyksiä.

Ei hiihdonopettajalla ole tulostaulua, johon hän sijoittaa oppilaansa paremmuusjärjestykseen. Eikä hiihtotunnilla ole kiveen hakattua tavoitetta, johon jokaisen oppilaan täytyy yltää.

Jokainen oppilas oppii sen, mihin hän on valmis ja mihin olosuhteet antavat mahdollisuuden. Opettajana minulle ei ole merkitystä sillä, mitä oppilas oppii vaan sillä, että hän oppii jotain itselleen olennaista.

Kömpelö voi oppia tavan nousta ylös kaaduttuaan. Auraaja voi oppia taloudellisemman tavan aurata. Jännittäjä voi ylittää itsensä ja uskaltautua hieman isompaan lastenmäkeen.

Oppiminen on hauskaa. Ja alamäki palkitsee!

Kirjoittaja Teija Uurinmäki on Levin hiihdonopettaja ja vapaa toimittaja.

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Hiihtokoulussa jokainen ottaa takuulla loikan omissa taidoissaan eteenpäin. Hiihtokoulu ei ole vain aloittelijoita varten, sillä ammattilaiset osaavat opastaa myös osaavaa laskijaa.

Opi helposti laskettelun ja lautailun alkeet

Hiihtokoulu
Kommentin kirjoittaja Siiri Naukkarinen hiihdonopettaja Antti Aartolahden kanssa Riihivuoressa.

Kommentti: miksi ilmoittauduin hiihtokouluun

Hiihtokoulu
Leikkaava käännös yhdensuuntaisin suksin on monen laskettelijan toive ja tavoite. Tätä kannattaa opetella vaiheittain.

Aurasta eteenpäin – opi kääntymään yhdensuuntaisin suksin

Hiihtokoulu