Polkujuoksusta on tullut viime vuosina varsinainen hittilaji. Syykin suosiolle on helppo löytää, itse asiassa niitä on kaksi:
1. Polkujuoksu on tehokasta treeniä Tavalliseen hölkkään ja juoksutreeniin verrattuna polkujen tallaaminen on monipuolisempaa. Epätasaisessa ja yllättävässä maastossa tasapaino ja ketteryys kehittyy. Lihakset tekevät kovemmin ja monipuolisemmin työtä kuin tasaista asfalttitietä juostessa.
2. Polkujuoksu on hauskaa Luonnossa on terapeuttista liikkua.
Poluilla juostessa pitää olla koko ajan valppaana ja lukea maastoa, jotta askelille löytyy hyvä reitti ja rytmi. Alamäkijuoksu on laskettelijan mieleen, vaikka vauhti ei kova olisikaan.
Hiihtokeskuksissa on mainiot polkujuoksumaastot
Polkuja juostavaksi löytyy melkein mistä vain, mutta varmimmin mainioita reittejä löytyy hiihtokeskusten maastoista. Mäkinen maasto ja korkeuserot tuovat lisähaasteetta ja tekevät polkujuoksusta entistä hauskempaa.
”Hiihtokeskukset sijaitsevat luonnonkauniilla paikoilla, joissa on jo valmiiksi hyvät polkuverkostot”, muistuttaa Sappeen rinnetoiminnanjohtaja Kosti Puurunen.
”Polkujuoksu on ollut viime vuosina kovassa nosteessa maastopyöräilyn ohessa. Polkujuoksuharrastajat ovat pääosin saman henkistä väkeä kuin hiihtokeskuksen talvisesonkien asiakkaat.”
Onkin varsin luonnollista, että polkujuoksutapahtumia järjestetään hiihtokeskusten maisemissa.
”Hienojen reittien lisäksi hiihtokeskuksissa on valmiina kaikki kilpailijoille tarvittavat fasiliteetit, kuten majoitus-, sauna- ja ravintolatilat”, Kosti Puurunen kertoo.
Osallistuminen polkujuoksutapahtumaan hiihtokeskuksessa onkin yksi parhaista tavoista viettää ikimuistoinen kesäpäivä.
Kesän 2017 polkujuoksutapahtumia
1.–2.7.2017 Salla Midnidght Trai Run
Sallatunturin ja Ruuhitunturin maisemissa juostaan 10, 20 tai 40 kilometriä yöttömässä yössä.
Lue lisää: Salla Midnidght Trai Run
14.–15.7.2017 Nuts Ylläs Pallas
30, 55 ja 134 kilometriä tunturilapin upeassa ja haastavassa maastossa.
Lue lisää: Nuts Ylläs Pallas
31.7.2017 Levi Trail Run
Levi Outdoor Festin yhteydessä juostavan Levi Trail Runin reittivaihtoehdot ovat 12 km, 26 km ja 44 km.
11.–13.8.2017 Pyhä Tunturimaraton
Pyhällä vaihtoehtoina on neljä reittiä: Tunturikymppi (10 km), Tunturipuolikas 21,5 km, Tunturikolmonen (32 km) ja Tunturimaraton (43 km).
Lue lisää: Pyhä Tunturimaraton
18.–19.8.2017 Himos Trail
Ensimmäistä kertaa järjestettävän Himos Trail -tapahtuman tavoitteena on tuoda polkujuoksu kaiken tasoisten ja ikäisten liikkujien ulottuville. Sarjoina Kids, Vaellus (8 tai 24 km), Enjoy (8 km), Extreme (24 km) ja Team Spirit (24 kilometrin reitti viestinä).
Lue lisää: Himos Trail
2.9.2017 Vuokatti Trail Challenge
Syyskuun alussa Vuokatin vaaramaisemissa juostaan 23, 42 tai 100 kilometriä.
Lue lisää: Vuokatti Trail Challenge
9.9.2017 Iso-Syöte Classic Trailrun
Iso-Syötteen huipulle päättyvässä kisassa juostaan ruskan loisteessa kahdeksan tai 21 kilometriä.
Lue lisää: Iso-Syöte Classic Trailrun
21.10.2017 Tahko Vuorijuoksu
Syyslomaviikonloppuna järjestettävän Tahko Vuorijuoksun matkat ovat 12 km, 21 km ja 42 km. After Run -tapahtumia on luvassa myöhään yöhön.