Elämää alamäessä -kirja kertoo suomalaisten hiihtokeskusten tarinan aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä tähän päivään. Kovakantisen kirjan sivuille on koottu monta mielenkiintoista tarinaa suomalaisesta alamäestä. Tarinaa täydentää kirjan historiallinen ja upea kuvitus. Kirjan voi tilata Verkkokirjakaupasta. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Alamäen historia yksissä kansissa
Mutkamäenlaskua on Suomessa harrastettu jo 1900-luvun ensimmäisistä vuosikymmenistä lähtien, mutta koko kansan harrastus laskettelusta tuli vasta 1970- ja 1980-luvuilla, kun suomalaiset innostuivat slalomista ja skimbaamisesta. Vuonna 1987 perustettiin suomalaisten hiihtokeskusten kattojärjestö Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry, joka myös on kirjan julkaisija.
Elämää alamäessä -kirjaan on koottu tarinoita suomalaisesta lasketteluhistoriasta. Sivuilta löytyy etenkin hauskoja ja mielenkiintoisia tarinoita suomalaisten hiihtokeskusten syntyvaiheista sekä muutosten vuosista. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Rakkaudesta alamäkeen
Suomalaiset keskukset ovat nykyään persoonallisia, eikä vastaavia löydy mistään muualta. Vaikka joku irvileuka sanookin Suomien olevan alppihiihtomaa ilman vuoria, on maassamme mainiot olosuhteet laskettelulle. Niin mainiot, että laskettelu ja lumilautailu ovat suomalaisten rakkaimpia harrastuksia. Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n teettämän tutkimuksen mukaan lähes 900 000 suomalaista kertoo harrastavansa laskettelua tai lumilautailua.
Suomalaisten hiihtokeskusten vetovoima on huomattu myös ulkomailla. Etenkin Keski-Suomen ja Lapin talvesta tullaan nauttimaan lähes jokaisesta maailman kolkasta.
Kehitys ei ole syntynyt itsestään. Suomalaisten hiihtokeskusten rakentajilla on ollut valtava intohimo lasketteluun. Hiihtokeskusyrittäjät ovat pioneereja, neroja ja sisupusseja. Vahvoja persoonia, joiden tarina on ilo kertoa. Heitä kaikkia yhdistää yksi tekijä: rakkaus alamäkeen. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Tilaa Elämää alamäessä -kirja verkkokaupasta
Tyhjänhiihto, mutkamäki, pujottelu, slalom, skimbaus, laskettelu… Rakkaalla harrastuksella on paitsi monta nimeä, myös monta tarinaa. Suomalainen alamäen tarina on hieno ja se kannattaa lukea.
Elämää alamäessä -kirja on saatavilla hiihtokeskuksissa. Lisäksi kirjaa myy Kirjakauppa.com hintaan 19,90 euroa. Kirjakauppaan pääset tästä linkistä. Kirja on myynnissä myös Akateemisessa Kirjakaupassa.
Ote kirjan luvusta ”Tyhjänhiihtoa & mäenlaskukisoja”:
Bad Grankullan malli tuotiin Keski-Euroopasta
Kun Kauniaisissa sijainneen Bad Grankullan kylpylän toimintaa haluttiin kehittää, mallia haettiin keskieurooppalaisista hiihto- ja matkailukeskuksista. Bad Grankullasta haluttiin tehdä kansainvälinen hotelli, jossa yhdistyisivät virkistys ja urheilu. Erkki Penttilän suunnittelema rinne avattiin vuonna 1934. Sen nimeksi tuli Bad Grankulla Slalombacken.
Bad Grankullan alkuvuosia oli todistamassa Kalpalinnan laskettelukeskuksen 1960-luvulla perustanut Eino Kalpala, tuolloin pikkupojan silmin. ”Se oli tosi iso mäki, missään ei ollut niin isoa mäkeä”, hän muistelee Granin alkuaikoja.
Veljeksillä oli kova kilpailuvietti
Kalpalan perhe asui tuohon aikaan Petaksen kartanossa Espoossa. Kalpalan veljekset Eino ja Osmo kulkivat Granin rinteelle potkukelkalla Suomen ensimmäinen hiihtokeskus avattiin Kauniaisiin. Eino Kalpala oli siellä talvella lähes Turuntietä pitkin. Einolla oli pienestä pitäen kova kilpailuvietti – eritoten veljeään vastaan.
”Olimme melkein joka päivä siellä. Joulupukin tuomat sukset olivat usein katkenneet jo ennen hiihtolomia – niin olivat usein myös siskon sukset”, Eino Kalpala kertoo.
Veljeksillä ei ollut teräskanttisia suksia, joten he laskivat maastohiihtosuksilla. Usein he tulivat mäkeä alas yhdellä suksella. Muille laskijoille se oli vaikeaa kahdellakin teräskanttisella suksella.
”Ensimmäiset laskettelusukset sain vasta 19-vuotiaana, kun en uskaltanut aiemmin pyytää”, Eino Kalpala kertoo. Kauniaisten Bad Grankulla oli ensimmäinen hiihtokeskus Suomessa, ja Eino Kalpalan mukaan ”siellä tapahtui kaikki”.
”Myöhemmin olin siellä aina välillä auttamassakin, kun rinteentekijöillä ei ollut oikein käsitystä lajista tai siitä, miten rinteitä tai keskusta pitäisi hoitaa.”
Yleisin kieli Kauniaisten rinteillä oli ruotsi. ”Silloin melkein kaikki harrastajat olivat liikemiehiä ja melkein kaikki olivat myös kilpa-autoilijoita. Ruotsinkieliset suvut olivat suunnannäyttäjiä, koska heillä oli varaa panostaa uuteen lajiin”, Eino Kalpala kertoo.
Kauniaisten lisäksi tyypillinen ruotsinkielisten suosima keskus oli ja on edelleen Fjällskidarklubben-37:n 1940-luvulla perustama pieni ja aktiivinen laskettelukeskus Swinghilll Nuuksiossa lähellä Solvallan urheiluopistoa.
Elämää alamäessä -kirjaa myy Kirjakauppa.com hintaan 19,90 euroa.
