Hissietiketti haltuun

Hissin käyttö voi herättää varsinkin kokemattomammissa laskettelijoissa jännitystä ja jopa pelkoa. Turvalliset ja mukavat hissinousut ovat iso osa onnistunutta laskettelupäivää.

Yhteispelillä hissimatka sujuu!

Yhteispelillä hissimatka sujuu!

Rinnepäivästä melkoinen osa kuluu hiihtohississä matkalla ylös. Tässä kymmenen ohjetta onnistuneisiin hissinousuihin.

1. Hissilippu vasemmalle

Hissiliput ovat etäluettavia. Hissilipunlukija sijaitsee usein portin vasemmalla puolella, joten hyvä paikka hissilipulle on esimerkiksi laskutakin vasemmanpuoleisessa taskussa tai hihassa olevassa hissilipputaskussa. Varmista myös, ettei hissilipun kanssa samassa paikassa ole muita hissilippuja, pankkikortteja, avaimia, kännykkää tai muuta mikä voi häiritä lipun lukemista.

2. Älä kiilaa

Kun saavut hissialueelle, asetu jonon viimeiseksi. Mikäli jonoa ei ole, siirry porteille vasta kun olet valmis siirtymään hissiin.

3. Välineet valmiiksi

Jos liikut suksilla, ota sauvat hissinousun ajaksi ulompaan käteen ja varmista, ettei sauvojen lenkit ole ranteen ympärillä: et halua jäädä sauvoista kiinni hissikapulaan. Samasta syystä lumilautailijan on hyvä irrottaa taaempi jalka siteestä hissinousun ajaksi. Kaatuessa on helpompi irrottautua hissikapulasta, ja myös sivuun siirtyminen on nopeampaa.

4. Katse vaatteisiin

Varmista, ettei vaatteissasi tai varusteissasi ole pitkiä irtonaisia remmejä tai liinoja, kuten kaulaliina tai repun remmit, jotka voivat tarttua hissiin.

5. Rauhallisesti hissiin

Kaikki valmista? Hienoa! Oman vuoron koittaessa kannattaa toimia ripeästi, jotta ehdit seuraavan hissin kyytiin. Hissiin ehtimisen ei tarvitse kuitenkaan olla sykettä nostava urheilusuoritus, rauhallinen ja päättäväinen toiminta riittää.

6. Apua saa pyytää

Hissihenkilökunta auttaa mielellään, jos olet vielä epävarma hissinkäyttäjä. Rinnehenkilökunta on töissä sinua varten.

7. Kikkailu ja vedätys kielletty

Älä mutkittele nousuladulla, se kerryttää kumpareita, jotka vaikeuttavat hissinousuja. Pahimmillaan hissin vedättäminen voi rikkoa vaijerin, pysäyttää hissin pitkäksi aikaa ja tuoda suuren korjauslaskun. Lisäksi mutkitellessa on vaikeampi väistää, jos edessä oleva yllättäen kaatuu. Toisinaan rinne- ja hissityöntekijät kulkevat hissiladun reunassa moottorikelkalla, joten nousuladun reunamat on hyvä pitää vapaana.

Mainos:

8. Kaatumista ei tarvitse hävetä

Jokainen on varmasti kaatunut joskus hississä, joten sitä ei tarvitse hävetä eikä hätääntyä. Jos kaadut, huolehdi itsesi ja välineesi ripeästi nousuladun sivuun. Siirry turvallisinta reittiä alas, ja reippain mielin uuteen yritykseen!

9. Kerro epäkohdista

Mikäli nousulatu on huonossa kunnossa tai huomaat muita puutteita hissin toiminnassa, kerro siitä hissihenkilökunnalle. Näin huoltotyöt saadaan mahdollisimman nopeasti aloitettua.

10. Poistu vain poistumisalueilla

Hissistä on syytä jäädä pois merkityillä poistumisalueilla. Muissa kohdissa hissiladulta poistuminen ei välttämättä ole turvallista. Jos kaadut hissimatkalla, voit siirtyä merkitylle poistumisalueelle hissiladun reunaa kulkien.

Tiesithän, että sekä hissin ala- ja yläasemilla on selkeästi merkityt hätäpysäytyspainikkeet, joilla kuka tahansa voi onnettomuuden tai hätätilanteen sattuessa pysäyttää hissin ja hälyttää apua. 

Näillä ohjeilla laskettelupäivän hissinousut sujuvat mukavasti ja jouhevasti.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Hiihtokoulu

Keskusuutiset

7.2.2020

Päivitetty 14.10.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun