Messilä 18.12.2024

Iltamäki on tehokkainta laskuaikaa

Tunti tai pari kaverin kanssa iltamäessä piristää kummasti!
Laskettelu mielletään helposti viikonloppujen ajanvietteeksi. Suomi on kuitenkin täynnä hiihtokeskuksia, jotka mahdollistavat myös arki-iltojen iltamäet. Listasimme neljä hyvää syytä pistäytyä arki-iltana mäessä.

Laskettelu on hauska ja tehokas laji ulkoilla, treenata ja viettää aikaa perheen tai kavereiden kanssa. Suomessa on suorastaan hämmästyttävän paljon hiihtokeskuksia asutuskeskusten läheisyydessä, joten mäkeen voi – ja kannattaa – suunnata myös arki-iltoina. Iltamäki onkin usein parasta hiihto- ja lautailuaikaa.

1. Aikaa ei mene jonottamiseen

Tilanne on varmasti kaikille tuttu sesonkien ruuhkahuippuina sekä aurinkoisina talvipäivinä lauantaisin. Mieli tekisi laskea paljon, mutta jokaisen laskun jälkeen joutuu odottelemaan hieman liian pitkään hissijonon puolella. Lauantai-iltapäivien ongelmaan harvemmin törmää iltamäessä, kun hissiin saa mennä jotakuinkin suoriltaan lippuportin kautta.

2. Näkyvyys omaa luokkaansa

Hämärä ja harmaus tekevät laskettelusta siinä mielessä oikukasta, että rinteen pintaa on vaikea nähdä. Hyvässä iltavalaistuksessa ei ole sitä ongelmaa, vaan jokaisen kumpareen ja töyssyn näkee hyvissä ajoin. Kun rinteessä ei tule yllätyksiä eikä muita laskijoita tarvitse väistellä, voi nauttia itse laskemisesta.

3. Iltamäki on hyvä treeni

Iltamäkeen ehtii useasti vain muutamaksi tunniksi, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Kun tietää jo ennakkoon, etteivät hissi pyöri kuin muutaman tunnin ajan, voi tehdä laskemisestaan mahdollisimman tehokasta ja ottaa sen liikunnan kannalta.

4. Iltamäki virkistää mielen

Työ- tai koulupäivän jälkeen olo on usein vähän nuutunut. Treeni paitsi vahvistaa kroppaa, myös virkistää mielen. Ulkona luonnossa liikkuminen tehostaa virkistymistä. Kun kavereiden kanssa laskee edes tunnin lähimäen rinteissä, on olo usein kuin uudesti syntynyt.

Iltamäki voikin tarjota laskettelua parhaimmillaan: ei turhia taukoja, ei hissijonoja, aktiivista laskemista ja laittaa kantit puremaan jäiseen rinteeseen maitohapoista huolimatta!

Katso lähin rinteesi sekä hiihtokeskusten rinne- ja aukiolotiedot Ski.fi:n Hiihtokeskukset ja -koulut -sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

7 vinkkiä: näin kehität laskutaitoasi

Vinkit

Kehitä taitojasi alamäessä – vinkit kokeneelle laskijalle

Laskettelu
Liikunta kavereiden kanssa ulkoilmassa tekee ihmeitä terveydelle.

Murheet unohtuvat ja mieliala kohenee – näin laskettelu lisää henkistä hyvinvointia

Laskettelu