Messilä 18.12.2024

Kaikkien aikojen Vappu – katso tunnelmat vuosien varrelta

Hiihtokeskuksissa vappu on koko perheen iloinen rinnekarnevaali. Kuva Himoksen vappujuhlasta keväältä 2016. Hiihtokeskuksissa vappu on koko perheen iloinen rinnekarnevaali. Kuva Himoksen vappujuhlasta keväältä 2016.
Vappu on opiskelijoiden, työväen ja etenkin alamäkikansan juhla. Keväinen rinnekarnevaali tarjoaa iloista tunnelmaa ja hienoja laskuja!

Vappu on monen laskettelijan ja lumilautailijan kauden kruunu. Keväisen karnevaalin suosio kasvaa vuosi vuodelta, eikä ihme: työväen juhlaa on hauskempi viettää rinteessä kuin marssien.

Upea laskettelukausi huipentuu monessa suomalaisessa hiihtokeskuksessa vappuun. Ilahduttavan moni keskus onkin yhä auki ja vappua pääsee viettämään lumisissa maisemissa.

Eteläisin rinnevappu vietetään perinteisesti Himoksella, mutta on vappua juhlittu vuosien varrella myös Swinghillissä, Sveitsissä, Vihdissä ja Purnulla. Pohjoisessa alamäkikansa on tottunut kevätkarnevaaleihin esimerkiksi Levillä, Pallaksella, Pyhällä, Rukalla, Saariselällä ja Ylläksellä. Viime vuosina vapputarjonta on laajentunut, ja myös Iso-Syötteellä, Luostolla ja Sallassa iloista juhlaa on vietetty rinteessä.

Virittäydy vapputunnelmaan

Sen verran hauska juhla vappu hiihtokeskuksessa on, että keräsimme muutaman kuvan keskuksista vuosien varrelta. Jos et tänä vappuna mäkeen pääse, niin näiden kuvien myötä pääset ainakin aitoon vapputunnelmaan!

Himoksella aattona vappuaattona palkitaan perinteisesti hassuin laskuasu ja lakitetaan rinnekone. Lisäksi kauden aikana eniten vertikaalia keränneet laskijat saavat palkintonsa.
Vappua, ja samalla kauden päätöstä, on juhlittu Iso-Syöteellä viime vuosina riemukkaissa tunnelmissa. Ohjelmassa on ollut vaikka kaikenlaisia rinnekisoja rapakon yli laskusta limbokekkereihin. Aurinkoinen kelikin on ollut joka vuosi tilauksessa…
Levin vappuun kuuluu iloinen karnevaalitunnelma ja juhlinta aloitetaan usein jo muutaman päivän etunojassa. Ohjelmaa on sekä lapsille että aikuisille: mm. lumisählyä ja -limboa, rinnesuunnistusta, vesiallashiihtoa, sekä tietenkin perinteinen vappukulkue. Levillä laskukausi ei kuitenkaan pääty vappuun, sillä rinteillä lasketaan aina äitienpäivään saakka!
Myös Pyhällä laskukausi kestää vappuun, tarkemmin sanottuna vapunpäivään, saakka. Luvassa voi olla tuoretta luntakin, kuten kuvan vappuna 2018.
Rukalla tunturin täyttää iloinen vapputunnelma, kun rinteet valtaa lumilautailijoiden oma legendaarinen laskufestivaali Wappulounas. Suuren suosion saaneen Ruka Playgroundin kattaus on tarjolla huhtikuun alusta vappupäivään saakka – loppukevät on siis parkkilaskijan parasta aikaa! Rukalla laskukausi jatkuu vielä vapun jälkeenkin.

Anna Abreu, AC/DC ja mitä näitä onkaan… mikään näistä ei esiinny Sallassa vappuna. Tunturissa keskitytään oleelliseen, eli lasketteluun hyvällä vappumielellä.
Alamäkikansan wappujuhlat voi koettiin keväällä 2022 myös pääkaupunkiseudulla, sillä Swinghill avasi rinteet vielä vappulaskuja varten. Etelä-Suomen muita vappukohteita lumisenä keväänä oli Sveitsi ja Purnu.
Keväällä Vihdissä voi lasketella ja pelata golfia saman päivän aikana. Vihti Ski Center valmistautui vappuun vuosimallia 2022 tuoreella lumella, mitenköhän on tänä vuonna?
Ylläksellä on pitkät perinteet vappulaskuista. Keväällä 2019 vappua vietettiin retrotunnelmissa, kuten hiihtokoulun Jere ja Sofia kuvassa näyttävät. Ehkä monoskit ja vanhat opetushousut ovat valttia tänäkin vappuna. Kuva: Tommi Hynynen

Vappu ei ole kauden päätös

Vaikka monelle vappu on laskukauden huipentuma, ei laskettelukausi siihen kuitenkaan Suomessa vielä pääty. Ainakin Levillä, Rukalla ja Saariselällä usein lasketaan äitienpäivään asti.

Kesähiihtoa on pidetty Alppien, Norjan tai muiden vuoristomaiden yksinoikeutena, mutta ei se mahdotonta ole Suomessakaan. Kesäisiä parkkisessareita on järjestetty esimerkiksi Laajiksessa ja Levillä. Lisäksi tuntureiden suojaisista kuruista moni vapaalaskija on löytää yöttömän yön laskuja.

Lue myös: Kesähiihto onnistuu myös Suomessa – katso tästä tärpit kesälle

Katso hiihtokeskusten rinne- ja aukiolotiedot Ski.fi-sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Lunta! Aurinkoa! Kavereita! Eväitä! Kevät on kaikkea tätä.

Täydellisen kevätpäivän resepti

Laskettelu
Ehdota vuoden hiihtokeskusta ja lähirinnettä. Voit voittaa kausikortin valitsemaasi hiihtokeskukseen!

Nyt valitaan vuoden hiihtokeskus – ehdota suosikkiasi ja voit voittaa kausikortin!

Keskusuutiset
Kesähiihdosta pääsee nauttimaan myös Suomessa. Tunturien kätköjen lisäksi lumille pääsee esimerkiksi Levin juhannuksena.

Kesähiihtoa Suomessa? Täällä se onnistuu!

Keskusuutiset