Kun muu Suomi nauttii alkukesän helteistä ja miettii rantakelejä, valmistaudutaan Saariselällä talven jatkumiseen. Poikkeuksellisen runsaslumisen talven jäljiltä lunta laskettavaksi riittää vielä kesäkuun puolella. Nyt on mahdollisuus kokea kesähiihtofiilikset Suomessa, kun Saariselkä jatkaa maaliskuussa keskeytynyttä kautta 1.6.2020.
Yötöntä yötä ja poikkeusjärjestelyjä
Saariselkä avaa pohjoisen puoleiset, eli Iisakkipään, rinteet. Ankkurihissi pyörähtää käyntiin kymmeneltä ja laskuaikaa on yhteen asti. Aamupäivän mäkien lisäksi pääsee nauttimaan myös laskemisesta yöttömässä yössä, sillä hissi on auki myös iltayhdeksästä aina vuorokauden vaihtumiseen asti. Saariselän kesähiihdot lasketaan luonnontilassa olevilla rinteillä, eli rinteitä ei enää huolleta.
Myytävien hissilippujen määrää rajoitetaan. Lipputyyppejä on kaksi: kolmen tunnin lippu ja vuorokauden hissilippu. Näitä myydään päivässä yhteensä enintään 300 kappaletta. Hissilipun voi ostaa myös ennakkoon.
Alustavan suunnitelman mukaan kesähiihtoon on Saariselällä mahdollisuus maanataista keskiviikkoon, eli 1.–3. kesäkuuta 2020. Tämä on luonnollisesti säävarauksella. Mikäli sää sallii, niin kausi voi jatkua sen jälkeenkin. Yöttömän yön laskuja voi kokea myöhemminkin, jos vain keliä riittää.
Kesähiihto on Saariselällä tuttua puuhaa
Saariselällä on nautittu kesäisistä laskuista ennenkin (lue myös: Nyt se on totta: kesähiihtoa Suomessa!). Kesäkuussa 2017 laskukauden jatkoviikonloppu (8.–10.6.201.) sai aikaan melkoisen mediamylläkän. Kelitkin osuivat kohdalleen, kun Lappiin asettui samalle viikonlopulle hellekelit. Kuvat t-paidoissa ja bikineissä rinteistä nauttivista laskettelijoista levisivät muun muassa Ylen uutislähetyksiin ja iltapäivälehtien lööppeihin.
”Tästä tulee paras kesäloman aloitus ikinä”, rinneyhtiön toimistusjohtaja Jarmo Katajamaa riemuitsi kolme vuotta sitten. Samat sanat hän allekirjoittaa myös vuoden 2020 kesähiihtokauden kynnyksellä.
Lisätiedot ja uutinen kesän 2020 tempauksesta Saariselän sivuilla: Saariselän hiihtokeskus avaa kesälaskettelukauden 1.6.2020