Leville neljä eritasoista parkkia

Levillä viimeistellään paikkoja talvikauden avausta ja maailmancupin kisoja varten. Tavoitteena on avata Eturinne 5.11.2017 ja Etelärinne 7.11. Myös parkkeissa käy kuhina, sillä aivan laskettelukauden kynnyksellä Levi julkisti talven parkkisuunnitelmat.

Levin talvi 2017–18 tuo odotetut ja toivotut uudistukset Suomen suurimman hiihtokeskuksen parkkitarjontaan. Sekä Etu- että Etelärinteiden parkkeihin on luvassa muutoksia, lisäyksiä – ja mikä parasta – entistä helpompia laskulinjoja. Jatkossa Leviltä löytyy neljä erilaista ja eritasoista suorituspaikkaa rinnekikkailun ystäville.

South Park Junior monipuolistuu

Levin Etelärinteiltä löytyy kolme eri suorituspaikkaa. Kaudelle 2016–17 avatun Leevilandian Mini Parkissa pääsee aivan kaikki laskettelijat perheen pienimpiä myöten tutustumaan parkkilaskemiseen ja opettelemaan ensimmäisiä temppuja. Mini Pariksta löytyy myös jatkossa aaltolatuja ja helppoja pressejä.

Kun parkkilaskemisen alkeet on hallussa ja haluaa lisähaasteita, on aika suunnata Etelärinteen South Park Junioriin. Viime vuonna rinteestä löytyi muutama pressi ja helppo hyppyri, mutta kaudelle 2017–18 rinne saa kunnon laajennuksen. South Park Junioriin tulee mukavasti heittäviä nokkia, eli noin 2–5 metrin hyppyreitä, sekä kunnon kattaus pressejä.

”South Park Junior oli jo viime vuonna erittäin suosittu. Laajennustöiden myötä uskomme sen kasvattavan suosiotaan entisestään”, uskoo Levi Ski Reosrt Oy:n park manager Ville Hietalahti.

Lisäksi lähes kilometrin mittaisen osaavien laskijoiden South Parkin monipuolisuutta on tarkoitus lisätä entisestään. Valaistun ja tehokkaasti lumetetun South Parkin reilit ja hyppyrit löytyvät 9.2-rinteessä.

Eturinteille myös helpompia suorituspaikkoja

South Park Juniorin lisäksi suurimmat muutokset on luvassa Eturinteen Streetille. Eturinteen hyppyrivalikoimiin lisätään helpommat linjat, joten Street on vaikeustasoltaan jatkossa South Park Juniorin tasoa ja hieman siitä haastavampi.

Edellisiin talviin verrattuna Streetin obstaakkelit ovat hieman pienempiä ja helpompia. Streetille tulee myös aikaisempaa pienempi minipaippi.

Levillä on jo vuosia investoitu tehokkaaseen lumetukseen, joten myös kaikki neljä parkkia on tarkoitus avata mahdollisimman nopeasti laskettelijoiden käyttöön.

Mainos:

Levin – ja kaikkien muiden Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen jäsenkeskusten – rinne- ja aukiolotiedot löydät ski.fi:n sivuilta.

Videolla X-games -voittaja Kelly Sildarun laskuja Levillä keväällä 2017.

Keskusuutiset

Levi

4.11.2017

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Ihmisiä Skiexpo-tapahtumassa.

Skiexpo 2025 on leffoja, hiihtokeskuksia ja laskukavereita

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun