Levin kesä on aktiivinen

Vuoden hiihtokeskus 2016 ei hiljene kesälläkään. Levillä on runsaasti tekemistä niin ulkona kuin sisällä. Ohjattuja aktiviteettejakin on jokaisena viikon päivänä, sillä Levi tarjoaa koko perheen viikko-ohjelmaa elokuun loppuun asti.

Viikko-ohjelman aktiviteeteissa pääsee tutustumaan Levin ympäristöön muun muassa hevosen selästä, kanootista, kävellen ja mönkijällä ajellen. Lisätietoa, aikataulut ja hinnat löydät Levin sivulta.

Activity Park on täynnä toimintaa
Levin Activity Park liikuttaa tunturin länsi- ja eteläpuolella. Frisbeegolfia voi pelata läpi yöttömän yön, sillä 9-väyläinen rata on auki vuorokauden ympäri. 18-väyläinen minigolf-rata tarjoaa puolestaan haastetta niin pienemmille kuin isommillekin. Vauhdikkaimmille lomailijoille on tarjolla useita eritasoisia alamäkipyöräilyratoja ja -reittejä, kuten alamäkipyöräilyn SM- ja PM-tasoinen rata. Kesäkelkkarata sopii kaikille.

Activity Parkissa viihtyvät myös lapset. Heille on tekemistä liikenne- ja liikuntapuistossa, myös seikkailupuistossa on oma rata 4–6 -vuotiaille. Sisällä pääsee boudleroimaan kaikki yli kuusivuotiaat.

Kesävuokraamot palvelevat lomalaisia. Activity Parkin vuokraamosta saa välineet alamäkipyöräilyyn, tennikseen, rullalautailuun sekä mini- ja frisbeegolfiin. Zero Pointista vuokrataan maastopyöriä, fatbikeja, kävelysauvoja, rinkkoja sekä rullaluistimia.

Ylös ja alas tunturia kuljettavat myös kaksi maisemahissiä, Express, joka kuljettaa Sirkan kylän keskustasta Eturinteiden päälle ja Gondoli 2000, joka nousee tunturin länsireunaa pitkin tunturin huipulle.

Lisätiedot, aukioloajat ja hinnat löydät Levi Activity Parkin sivulta.

Levi Outdoor Fest yhdistää aktiviteetit
Levi Outdoor Fest kokoaa harrastusmahdollisuudet yhdeksi tapahtumaksi 27.–31.7.2016. Tiedossa on elämyksiä kaikentasoisille ja ikäisille osallistujille viitenä päivänä aina aamusta iltaan. Tapahtuman aikana järjestetään päivittäin erilaisia kilpailuja, joihin voi osallistua harraste- tai kilpasarjoissa.

Mainos:

Viime vuonna osallistujat pääsivät esimerkiksi haastamaan Tanja Poutiaisen polkujuoksussa ja maastopyöräilyssä, sekä olympialaisten kultamitalihiihtäjän Sami Jauhojärven ylämäkijuoksussa.

Tänä vuonna tapahtuman kilpailutarjonnasta löytyy ylämäki- ja polkujuoksun sekä maastopyöräilyn lisäksi triathlon ja MTB-enduro. Uutuutena on myös mahdollisuus testata omaa kuntoaan Levi Ultimate Race -nimisessä kilpailussa, jossa neljän päivän aikana edetään 108 kilometriä uiden, pyöräillen ja juosten.

Erilaisten klinikoiden ja kilpailujen rinnalla on tänä kesänä Levi Outdoor Fest -tapahtumassa myös elämysretkiä. Levin luontoon pääsee tutustumaan mönkijällä, vesijetillä, meloen, ratsastaen, sup-lautaillen ja lauttaretkeillen.

Bike park -uutiset

Keskusuutiset

Kesäaktiviteetit

Levi

11.7.2016

Päivitetty 13.10.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun