Pääsiäinen kutsuu rinteisiin kautta maan

Varhainen kevääntulo on merkinnyt laskettelijoille mainioita olosuhteita. Ulkoilijat ovat saaneet nauttia auringosta, ja yöpakkasten ansiosta rinteet ovat erinomaisessa kunnossa. Pakkasöinä on monissa keskuksissa tehty viime viikkoina lisääkin lunta, ja useimmat hiihtokeskukset ovat edelleen auki etelää myöten.

Pääsiäinen houkuttaa jälleen kerran hiihtäjiä rinteisiin nauttimaan keväästä. Tämän hetken ennusteet lupaavat pääsiäisviikolle vaihtelevaa kevättalven säätä.

Pääsiäisenä tapahtumatarjonta niin rinteissä kuin niiden ulkopuolellakin on vilkasta. Suurissa keskuksissa lavalla nousee ykkösrivin bändejä ja artisteja.

Suurimpien hiihtokeskusten keskusvaraamoista kerrotaan, että majoituspaikkojen myynti on sujunut hyvin, mutta edelleen kannattaa kysellä majoitusta pääsiäiseksi.

”Majoitustilaa löytyy mattimyöhäisillekin niin hiihtokeskuksista kuin lähellä olevista taajamista”, vinkkaa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti. ”Kevät on kaiken kaikkiaan parasta hiihtokautta Suomessa. Lunta on paljon, rinteissä on tilaa eikä pakkanen pure. Lapissa erinomaiset hiihtokelit jatkuvat vielä pitkään pääsiäisen jälkeen, aina toukokuulle saakka. Aurinkoisia laskettelureissuja kannattaa suunnitella siis myös muille kevään viikonlopuille.”

Keskusuutiset

27.3.2015

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun