Sappee suunnittelee parkin yhdessä laskijoiden kanssa

Sappee haluaa kehittää palveluita asiakkaiden toivomusten mukaisesti, niinpä laskijat otetaan mukaan kehitystyöhön. Parkki on suunniteltu yhdessä Sappee Snow Park Teamin kanssa ja tuloksena on kaksi erillistä snowpark-aluetta.

Yhdessä tekemällä tulee hyvää jälkeä. Kuva: Joonas Eloranta

Sappee Snow Park Team on seitsemän pirkanmaalaisen laskijan porukka. Tiimin neljä lautailijaa ja kolme hiihtäjää ovat pitkän linjan laskijoita, joista osa kiertää myös maailmalla kuvauksissa ja kilpailuissa – ja tuovat tuoreimmat trendit Pälkäneelle. Tiimin historia on jo kymmenisen vuoden pituinen, joten käden jälki on näkynyt suorituspaikoissa jo pitkään.

Laskijalle näkyvin tulos on suorituspaikkojen määrä, onhan Sappeella kaksi snowparkia: Pienempi Mini-Street on rakennettu aloittelijoille ja suurempi Iso-Street on aktiivisen harrastajan – jopa kilpatason laskijan – temmellyspaikka. (Juttu jatkuu videon jälkeen.)

Tiimiläisten toivomusten mukaan on muokattu hyppyrit ja sijoitettu reilien laskujärjestys. Yhteistyössä hiihtokeskuksen työntekijöiden kanssa suunnitellaan laskulinjojen lisäksi myös suorituspaikkojen huolto ja ylläpito. Nämä halutaan Sappeella tehdä rinnekoneella, jotta suorituspaikat saadaan kuntoon kauden jokaisena päivänä.

Yhdessä laskijoiden iloksi

Kaudelle 2016–17 Sappee Snow Park Team kokoontui hyvissä ajoin ennen lumetusta suunnittelemaan parkin uudistuksia. Yhdessä rinnehenkilökunnan kanssa tiimi kävi kaikki kummut läpi: miten mikäkin suorituspaikka on toiminut, minkälaista palautetta on tullut ja miten paikkoja voisi kehittää.

Suuria muutoksia ei ole tulossa, mutta jotain uutta on laskijoiden iloksi luvassa. Iso-Streetin kokonaisuus pysyy tutun kaltaisena, mutta reililinjaa muutetaan entistä kattavammaksi. Reililinja onkin jatkossa laskettavissa koko Iso-Streetin pituudelta heti ensimmäiseltä kummulta alkaen.

Tiimiläiset ovat aktiivisesti tekemisissä muiden parkkia käyttävien laskijoiden kanssa, joten he saavat välitettyä käyttäjäkunnan mielipiteet ja toiveet Sappeen henkilökunnalle. Laajempaa näkemystä on kysytty esimerkiksi uusia reilejä hankittaessa. Kun Sappeen henkilökunta on tiimiläisten kanssa valinnut vaihtoehtoiset reilimallit, niin laskijoille on annettu mahdollisuus äänestää suosikkinsa Sappee Snow Parkin sivuilla. Näin kaikki laskijat pääsevät konkreettisesti vaikuttamaan suorituspaikkoihin.

Sappee Snow Park Teamin Ville Vuori. Kuva: Joonas Eloranta
Sappee Snow Park Teamin Ville Vuori. Kuva: Joonas Eloranta

Keskusuutiset

Sappee

28.10.2016

Päivitetty 14.10.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Hiihtokeskukset avoinna lakosta huolimatta

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Investoinnit eivät vie Iso-Syötteen keskittymistä olennaiseen: tunturi on etenkin laskettelijoille ja pyöräilijöille tehty. Varsinkin Syötteen parkit ovat tästä erinomainen todiste.

Iso-Syöte: entistäkin suurempi, kattavampi ja parempi

Lumilautailu on hauskaa ja osaavilla helpon näköistä. Katso myös jutussa olevat Wernerin lumilautakoulun videot!

Opi lumilautailun alkeet helposti

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun