Messilä 18.12.2024

Tahko nostaa lapset jalustalle ja kehittää älykeskusta

Aloittelevalla laskukansalla on talvesta 2022–2023 lähtien entistä leppoisampaa laskettavaa, kun Tahko Mountainin eturinteen muotoja on loivennettu. Aloittelevalla laskukansalla on talvesta 2022–2023 lähtien entistä leppoisampaa laskettavaa, kun Tahko Mountainin eturinteen muotoja on loivennettu.
Tahko Mountain saa kaudelle 2022–2023 kauan kaivatun helpon rinnealueen lapsille ja aloittelijoille. Lisäksi Tahkolla rakennettaan uutta majoitusta sekä palveluita. Vaikka nyt tapahtuu paljon, on tahkolaisten katse kauempana älyhankkeessa.

Tahkonrinteet kasvoi vuoren mittoihin, kun Suomen neljänneksi suurin laskettelukeskus vaihtoi nimekseen Tahko Mountain. Savolaiset suuret suunnitelmat saavat jatkoa, sillä käynnissä on SmartTahko -hanke.

Tahkon tekemistä olisi helppoa naureskella savolaisten lupsakkaaksi puheeksi. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, sen verran kovalla höyryllä Nilsiässä paiskitaan töitä. Tahkon rinteillä on kesällä 2022 keskitytty lasten rinteiden totaaliseen uudistamiseen ja alueella rakennetaan uutta majoitusta. Lisäksi taustalla tehdään pitkän linjan kehitystyötä Smart Tahko -hankkeessa.

SmartTahko-hankkeen tavoitteena on nostaa Tahkon matkailualue teknologiakehityksen ja älykkäiden palveluiden kärkikohteeksi.

Kehityksen keskiössä lapset ja aloittelevat laskettelijat

Tahkon Mountainin eturinteillä on muokattu lasten alueen rinnemuotoja raskaalla kalustolla. Lastenrinteen kalliota on loivennettu ja Syväri-järven rantapengertä on levennetty. Aloittelevalla laskukansalla on talvesta 2022–2023 lähtien entistä leppoisampaa laskettavaa. Kun ennen eturinteiden lastenrinteessä oli monen aloittelijan jännittämä jyrkkä loppuosa, niin nyt alue on tasaisen loiva.

Myös hissejä on uusittu ja vanhojen paikkoja on muutettu. Vanha sompahissi poistuu käytöstä ja uusi sompahissi tulee alhaalta katsottuna rinnealueen oikeaan reunaan. Keskelle rinnealuetta sijoitetaan uusi katettu mattohissi.

Uudistusten myötä lastenrinteen viereen tulee pulkkamäki, joten nyt alue on pienten lasten perheille sopiva kokonaisuus.

Tulevan talven järjestys ei välttämättä ole lopullinen, vaan Tahko Mountainilla kerätään kokemuksia ja seurataan miten uudistukset toimivat. Tämän jälkeen aluetta muokataan vieläkin paremmaksi, mikäli vain tarvetta ilmenee.

Uusia hissejä tullaan pyörittämään kesäisin hissipyöräilijöiden iloksi, kun tähän saakka Tahko Mountainin kesässä on käytössä ollut vain ylös nostava tuolihissi. Aloittelevat tai vähän ajaneet alamäkipyöräilijät saavat helpon lähdön lajiin ja bike park -tunnit voidaan jatkossa aloittaa erittäin helpoissa suorituspaikoissa.

Kesällä 2023 pyöräilijät eivät ole enää vain tuolihissin varassa. Uusi alue ja hissi on jatkossa myös kesäkäytössä.

Tahkon kehitys ei pysähdy

Lastenrinteen muokkaus hisseineen ei ole pikkujuttu, sillä se maksaa noin 1,5 miljoonaa euroa.

Lastenrinteen ympärillä olleiden investointien lisäksi Tahko Mountainilla on panostettu rinnevaloihin lisäämällä energiatehokkaiden ja kirkkaiden led-valojen määrää.

Tahko Mountain -rinneyhtiön katse on laaja-alaisempi, kuin vain oman rinneliiketoiminnan ytimeen kuuluvat kehitystyöt.

”Alue kehittyy vauhdilla yhä ympärivuotisemmaksi matkailukeskukseksi. Olemme mukana monessa alueen pidemmän aikajänteen kehityshankkeessa”, Tahko Mountainin rinneliiketoiminnasta vastaavan SkiOnen Lauri Suutarinen kertoo.

Hintojen nousu ja maailmanlaajuiset toimitusvaikeudet toivat merkittävän lisälaskun nyt toteutettuun investointiin. Lauri ei kuitenkaan jää harmittelemaan tilannetta:

”Olen onnellinen, että pitkään suunniteltu parannus lastenrinteeseen on tehty. Pakko on kehittää toimintaa, ei voi vain jäädä odottamaan parempia aikoja.”

Tulevia kehityshankkeita Tahko Mountainilla on lumetusjärjestelmän parantaminen, uusi palvelurakennus sekä tuolihissi.

”Maailma on täynnä kysymysmerkkejä, joten nyt vähän pidätellään tulevia investointeja. Emme kuitenkaan pysähdy. Usko Tahkon tulevaisuuteen on vahva”, Lauri vakuuttaa.

SmartTahko digitalisoi matkailun

Tahko kehittyy myös majoituspuolella. Tahkon huipulle on nousemassa metsäkylpylä Panorama Resort. Lisäksi Sokos Hotelli on julkaissut aloittavansa kauan odotetun laajennuksen. Näiden lisäksi alueella on muita useampia pienempiä majoitukseen ja palveluihin liittyviä rakennushankkeita.

Taustalla tehdään kuitenkin suurempaa kehitystyötä, joka kulkee nimellä SmartTahko. Yksinkertaistettuna tavoitteena on viedä Tahkon palvelut älypuhelimeen ja samalla tehostaa alueen yritysten välistä tiedonkulkua sekä toimintamalleja.

SmartTahko on koonnut alueen toimijoita, energia-, verkko- ja teknologiayhtiöitä sekä tutkijoita kehittämään yhdessä tulevaisuuden älykästä Tahkoa. Avainsanoja ovat tiedolla johtaminen, langattomuus, avaimettomuus, TahkoApp ja miehittämätön sähköinen skibussi.

SmartTahko haluaa viedä Tahkon matkailun digitalisaation eturiviin. Kuluttajille tämä tarkoittaa yksinkertaistetusti sujuvampaa asiakaskokemusta aina matkan suunnittelusta alkaen.

Hanke jakautuu kuuteen eri alakategoriaan: energia ja ympäristö, horeca ja palvelut, liikenne ja saavutettavuus, aktiviteetit ja harrasteet, tapahtumat ja tilaisuudet sekä data, digi ja kommunikaatio.

Vaatimattomana tavoitteena on nostaa Tahkon matkailualue teknologiakehityksen ja älykkäiden palveluiden kärkikohteeksi.

Yksi esimerkki jo toiminnassa olevasta digitalisoidusta palvelusta on keskusvaraamo tahko.com -alustalla toimiva varausjärjestelmä. Kun mökki tai huoneiston varattu, siirtyvät varaustiedot automaattisesti eteenpäin. Mökin lämmitys kytkeytyy ennen asiakkaiden saapumista ja varauksen päättyessä lämpötila laskee automaattisesti. Avaimia ei tarvita, kun automatiikka huolehtii lukon koodeista.

SmartTahkoa ei haluta jättää vain mietintöjen tai puheiden asteelle. Hanke on yhteistä tekemistä, kun alueen yrityksiä sitoutetaan mukaan tekemisen kautta. Tahkolla uskotaan, että hyvät asiat tapahtuvat tekemällä.

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Lännen Helppo löytyy Tahkolta

Keskusuutiset
Tahko Bike Park tarjoilee korkeutta, pituutta, maisemaa – ja hauskoja helppoja reittejä. Tämäkin nokka on helppo rullata yli renkaat turvallisesti maan pinnassa.

Tahko Bike Park saa suupielet hymyyn

Bike park -uutiset
Lumetus takaa valkoiset rinteet, vaikka muuten maa on sula. Tykkilunta tarvitaan myös Keski- ja Pohjois-Suomessa. Tässä lasketaan Riihivuoren rinteillä joulukuussa 2019.

Lumetus tuo talven koko Suomeen

Keskusuutiset