Messilä 18.12.2024

Vuoden 2014 parhaiksi valittiin Ruka, Laajis ja Granin hiihtokoulu

Hiihtokauden päätteeksi valintaraati palkitsi vuoden huiput Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen kevätkokouksessa Kolilla tänään. Vuoden 2014 hiihtokeskus on Ruka, vuoden lähikeskus Laajis ja vuoden hiihtokoulu Granin hiihtokoulu.

Ruka on pitkäjänteisesti rakentanut täyden hiihtokeskuskokonaisuuden ja tarjoaa laadukkaita talvielämyksiä niin rinteissä kuin ympäröivässä luonnossa. Palveluissa on mietitty kävijöitä laajasti ja jokainen voi löytää mieleistään tekemistä talviaktiviteettien joukosta. Perinteikkään keskuksen toiminnassa näkyvät kokemuksen tuomat varmuus, vaivattomuus ja ilo, jotka kävijät hyvin tuntevat.  Ruka osaa hyödyntää myös uusien teknologioiden tarjoamat mahdollisuudet markkinoinnissaan.

Laajiksen toiminnassa korostuvat luovuus, rohkeus ja tekemisen meininki. Jyväskylän keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva Laajis onkin lähikeskus parhaimmillaan. Rinteiden määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa 12:een. Monipuolisuus on yksi Laajiksen valtti: rinteiden lisäksi alueella on neljä parkkia, skicross-rata sekä suuri LastenLaajis-alue.

Vuoden hiihtokoulu, GrIFK Alpine, toimii tänä talvena 80 vuotta täyttäneessä Granin rinteessä Kauniaisissa. Seura tekee ansiokkaasti pitkäjänteistä nuoriso- ja juniorityötä. Sen suosituilla viikkotunneilla ja valmennusryhmissä käy säännöllisesti useita satoja lapsia ja nuoria.  GrIFK Alpinen hiihtokoulu tuo lumileikit tutuiksi etelän lapsille, opettaa heidät laskemaan ja on toiminut ponnahduslautana jopa maailman huipuille.

”Tämä vuosittain järjestettävä kilpailu on merkittävä koko toimialalle. Palkinnon saaneet saavat ansaitsemansa tunnustuksen tekemästään arvokkaasta työstä ja kaikki motivoituvat kehittämään toimintaansa jatkuvasti ja pitkäjänteisesti. Voittajat valikoituivat hyvin tasaväkisestä joukosta ja yhä useammat Suomen hiihtokeskuksista ovat jo kansainvälisestikin huipputasoa”, sanoo Matkailun edistämiskeskuksen ylijohtaja Jaakko Lehtonen, joka toimi valintaraadin puheenjohtajana.

Valintaraadissa vaikuttivat tänä vuonna puheenjohtaja Jaakko Lehtosen lisäksi Mikael Söderholm Työ- ja Elinkeinoministeriöstä, Antti Hurskainen lumipallo.fi:stä, Mika Anderson Suomen Lumilautaliitto ry:stä, Mikko Mustonen Ski Sport Finland ry:stä, Timo Welsby Suomen Hiihdonopettajat ry:stä sekä Anne Larilahti Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:stä

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Vuoden hiihtokeskus 2017 on valittu

Kasurila

Vuoden parhaat on valittu – Sappee on vuoden hiihtokeskus 2018

Keskusuutiset
Vuoden hiihtokeskus 2019 – Ruka – on tehnyt ennakkoluulotonta työtä suorituspaikkojen kehittämiseksi, kauden pidentämiseksi ja kansainvälisen kiinnostavuuden herättämiseksi.

Vuoden 2019 parhaat hiihtokeskukset on valittu

Keskusuutiset