Messilä 18.12.2024

Alppihiihdon junioreiden MM-kisoihin lähtevät urheilijat valittu

Vuoden 2009 nuorten maailmanmestaruuskilpailut alkavat Saksan Garmisch Partenkirchenissä maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Suomen joukkue kilpailuihin on valittu ja Saksaan lähtee neljän naisen ja kuuden miehen vahvuinen joukkue.

Naisten joukkueen 2009 muodostaa Sanni Leinonen, Kristiina Rove, Merle Soppela ja Emma Happonen. Sanni Leinosella on kauden aikaisempien näyttöjen puitteissa loistava tilaisuus ottaa mitali junioreiden MM-kilpailuista. Aikuisten MM-kisojen 11. sija pujottelusta ja 20. sija suurpujottelusta antavat hyvät lähtökohdat Leinoselle kohti Saksan kisoja. Panoksena on myös paikka maailmancupin finaaleihin Ruotsin Åreen. Maailmancupin 25 parhaan lisäksi finaaleihin pääsevät myös junioreiden MM-kisojen voittajat.

Myös Kristiina Rove on ollut hyvässä vauhdissa kauden kisoissa. Taskussa on esimerkiksi suurpujottelun nuorten Suomenmestaruus Pyhätunturilta ja lukuisia FIS-kisojen palkintokorokesijoituksia.

Miesten puolella Suomella on pujottelussa omissa ikäluokissaan maailman rankingissa neljä laskijaa. Esimerkiksi Samu Torsti on 1991-syntyneiden rankingissa sijalla kolme. Torstin lisäksi miesten joukkueessa ovat Andreas Romar, Joonas Räsänen, Juho-Pekka Penttinen, Victor Malmström ja Roope Leskinen.

”Ainakin Sannilla ja Andreaksella on todelliset mahdollisuudet palkintokorokkeelle. Mitalia myös lähdemme, sekä naisissa että miehissä, kisoista hakemaan”, Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Janne Leskinen kertoi joukkueen tavoitteista.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Levillä maailmancupin pujottelun avaus 11.–13.11.2016

Laskettelu

Soveltava alppihiihto mahdollistaa laskettelun kaikille

Laskettelu

Uusi alppihiihtoseura pääkaupunkiseudulle

Keskusuutiset