Puntaroitko kuumeisesti mitä hankkia lahjaksi laskijalle? Laskettelun ja lautailun parissa viihtyvälle on tarjolla suuren materiamäärän lisäksi hyödyllisiä, saajaansa ilahduttavia aineettomia vaihtoehtoja. Listasimme viisi takuulla toimivaa lahjaideaa.
Hiihtokoulutunti
Kaiken tasoiset laskijat saavat hiihtokoulusta uutta oppia ja inspiraatiota harrastukseensa. Aloittelija nappaa lajista huomattavasti nopeammin kiinni, kun taas jo pidempään laudan tai suksien päällä pysytellyt pääsee esimerkiksi hiomaan laskutekniikkaansa.
Hiihdonopettajan huomassa onnistuu myös niin parkkilaskemisen kuin leikkaavan käännöksen harjoittelu. Mahdollisuuksia on runsaasti eri taitotasoille alamäkiharrastajille yksityistunteina ja kursseina.
FINLAV-lumiturvallisuuskurssi
Turvallinen liikkuminen luonnonlumilla on vapaalaskijoille kaiken tekemisen perusta. FINLAV-lumiturvallisuuskursseilla käydään muun muassa läpi perusteltujen päätösten tekoa lumivyörymaastossa, vyörypelastusvälineitä ja niiden käyttöä.
Kurssitarjontaa löytyy aina kahden tunnin tietopaketista useamman päivän opintojaksoksi. Koulutuskalenterista voi valita sopivan kurssin, ajankohdan sekä mieluisan järjestäjän.
Hissilippulahjakortti
Ennen kuin pääsee laskettelemaan alas, täytyy saada kyyti ylös. Useilla hiihtokeskuksilla on myynnissä lahjakortteja, jotka voi käyttää hissilippuihin tai kausikorttiin. Monesti samainen lahjakortti pätee myös esimerkiksi välineiden vuokraukseen tai keskuksen omaan shoppiin.
Valikoi lahjakortin saajalle varma ja ennestään tuttu hiihtokeskus, tai yllätä kokonaan uudella ja vielä toistaiseksi tuntemattomalla!
Ski.fi-kortti
Ski.fi-kortti on takuuvarma valinta alamäessä viihtyvälle! Cardu-mobiilisovellukseen ladattavalla etukortilla saa lunastettua itselleen kaksi päivä- tai iltalippua yhden hinnalla kaikissa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen jäsenkeskuksissa. Edun voi käyttää jokaisen jäsenkeskuksen lipunmyynnissä kertaalleen kauden aikana.
Pidäthän mielessä, että ostoksen maksettuasi lahjansaaja saa tiedon Ski.fi-kortistaan suoraan Cardu-sovellukseensa tai tekstiviestitse. Mikäli siis haluat yllättää, kannattaa tämän lahjan hankkiminen jättää kerrankin viime hetkeen.
Protect Our Winters Finland -jäsenyys tai kertalahjoitus
Lumisten alamäkien ystäville valkeiden talvien vaaliminen on tärkeää. Miksi et antaisi lahjaksi tukea niiden puolesta kamppailevalle järjestölle? Protect Our Winters Finland kuuluu osaksi ilmastonmuutosta vastaan toimivaa kansainvälistä POW-liikettä.
Antamalla lahjaksi POW-jäsenyyden tai kertalahjoituksen tuet järjestöä ilmastonmuutoksen viestinnässä, kampanjoiden sekä tapahtumien järjestämisessä sekä vaikuttamisessa päättäjiin ja alan yrityksiin. Vastuullista lahjaa tärkeän asian puolesta arvostaa varmasti jokainen.
Mikä parasta, nämä lahjat ehdit hankkia stressittömästi myös vasta jouluruokien jo kantautuessa nenään. Mikä on oma valintasi elämäsi laskettelijalle tai lautailijalle?