Messilä 18.12.2024

Soveltava alppihiihto mahdollistaa laskettelun kaikille

Apuvälineet mahdollistavat laskettelun riemut.
Laskettelu ja lautailu sopii koko perheelle. Vauhdikkaista laskuista ja pirteästä ulkoilmasta voi nauttia, vaikka sinulla tai perheenjäsenelläsi on jokin vamma tai sairaus.

Oma tahto ja into, toisten kannustus, asiantunteva opetus ja sopivat välineet: siinä avaimet jokaisen alppihiihtäjän uralle.

Pysty- ja kelkkalasketteluun sekä lumilautailuun on kehitetty paljon erilaisia apuvälineitä. Apuvälineet eivät ole itsetarkoitus, mutta niiden avulla ensimmäisistä kerroista voidaan saada turvallisia ja onnistuneita.

Välineet laskijan mukaan

Laskijat tarvitsevat apua ja tukea eri tavalla, osa erityistä tukea tarvitsevista laskijoista tarvitsee yksinkertaisia välineitä päästäkseen alkuun. Jotkut tarvitsevat apuvälineitä aina, osalle riittävät opettajan neuvot ja ohjeet. Esimerkiksi pyörätuolia käyttävät henkilöt tarvitsevat laskemiseen laskettelukelkkaa. Laskettelijat, joilla on tasapainovaikeuksista tai heikko lihasvoima, voivat hyötyä pystylaskettelun tuesta tai kärkipidikkeistä.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Opetusta ja välineitä hiihtokeskuksesta

Valveutuneet hiihtokeskukset ja hiihtokoulut haluavat palvella kaikkia asiakkaita tasavertaisesti. Osa hiihtokeskuksista tai hiihtokouluista ovat jo hankkineet mm. laskettelukelkkoja vuokrattavaksi kuten laskettelusuksia tai lumilautoja.

Hiihdonopettajat voivat kouluttautua Suomen hiihdonopettajat ry:n järjestämällä moduulilla Soveltavan alppihiihdon ohjaajiksi. Koulutuksen käyneillä on taitoa soveltaa opetusta ja hyödyntää apuvälineitä opetuksessa sekä ohjata välineiden hankinnassa.

Miten pääset alkuun?

Ota rohkeasti yhteyttä keskuksen hiihtokouluun, jonne suunnittelet meneväsi. Varaa opetus mahdollisimman ajoissa. Näin varmistat, että sinua on opettamassa soveltavaan alppihiihtoon perehtynyt opettaja ja tarvittavien välineiden hankkimiselle on riittävästi aikaa.

Kerro toiveistasi ja erityistarpeistasi hiihdonopettajalle. Yhdessä voitte suunnitella tarpeitasi vastaavaa opetusta. Kysy opettajalta hiihtokeskuksen välinetilanteesta ja selvittäkää, mistä sopivan apuvälineen voi tunnille hankkia, jos keskuksella ei sellaista ole. Sopikaa, kenelle jää vastuu välineen hankkimisesta tunnille.

Läheiset mukaan mäkeen!

On tärkeää, että myös perheenjäsenet, kaverit, henkilökohtainen avustaja tai opas saavat opetusta siihen, kuinka rinteessä voi laskea erityistä tukea tarvitsevan ihmisen kanssa. Näin laskettelusta voi tulla osa yhteistä harrastusta!

Hyödyllisiä linkkejä

Aiheesta lisää ski.fi:n infosivuilta.

Matalan kynnyksen kokeilutapahtumia löytyy sivulta www.malike.fi

Soveltavan alppihiihdon välineistä löytyy lisätietoja osoitteista: www.valineet.fi ja http://www.valineet.fi/toimijatahot/soveltava-alppihiihto/

Lisätietoja Maliken ja VAU:n sivuilta:
 Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry

Haluatko soveltavan laskettelun ohjaajaksi? Lisätietoja Suomen Hiihdonopettajat ry:n sivuilta.

Laskettelu on mainio yhteinen harrastus.
Laskettelu on mainio yhteinen harrastus.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Telemarkin taika ja 15 syytä kyykätä

Telemark

Liikuntarajoite ei estä laskettelua – mitä apuvälineitä lasketteluun on tarjolla?

Välineet

Alppihiihdossa pärjää yhdellä suksiparilla

Laskettelu