Messilä 18.12.2024

Ruka säilöi talven lumet

Saaruaan tehtiin toukokuussa kolme kymmenen tuhannen kuution lumivarastoa.
Rukan hiihdokauden aloitus on perinteisesti varhain. Nyt Rukalla kehitetään uusia keinoja säilöä edellisen kauden lumet, jotta kausi saataisiin jatkossa entistä aikaisemmin käyntiin.

Kausi 2015–16 Rukalla alkoi ennätysaikaisin: ensimmäiset mutkat kurvailtiin Saaruan rinteessä jo 12. lokakuuta. Mittaa kaudelle tuli kiitettävästi, sillä Rukalla laskettiin vielä äitienpäivänä. Yli kaksisataa mäkipäivää on määrä, mistä suurin osa Alppienkin hiihtokeskuksista voi vain haaveilla.

Rukalla on tarkoitus aloittaa myös ensi kausi aikaisin, eikä vain tykkilumen turvin. Rukalla testataan uudenlaista keinoa säilöä edellisen talven lunta aikaista kauden aloitusta varten.

Lumen ja jään säilöminen sahanpuruissa on ikivanha suomalaisten tuntema kikka. Nykyäänkin muutamassa paikassa on säilössä lunta sahanpurun alla ensilumen latuja varten. Rukalaiset haluavat kuitenkin kehittää kustannustehokkaamman ja helpomman keinon lumen varastoimiseen kesän yli.

”Olemme keränneet Saaruan rinteeseen lunta kolmeen suureen kasaan”, kertoo Rukan paikallisjohtaja Matti Parviainen.

Yhteensä lunta on kerätty yli 30 000 kuutiometriä. Purun sijaan lumikasat on peitetty kesältä suojaan uudenlaisella materiaalilla, jota Matti Parviainen ei suostu paljastamaan.

”Käytämme avaruusteknologiaa”, hän virnistää vastaukseksi hymy huulilla.

Mikäli kokeilu onnistuu, voidaan Saaruan rinne jatkossa avata entistä aikaisemmin – jopa syyskuun puolella – ja vielä etukäteen päätettynä ajankohtana. Parhaassa tapauksessa lunta varastoidaan tulevaisuudessa nykyistä kokeilumäärää huomattavasti enemmän, jolloin kauden aloitukseen saisi Saaruan lisäksi muitakin rinteitä auki.

Rukan suunnitelmista kertoi ensimmäisenä Yle.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Rukalla startataan laskukausi 2019–2020 jo 4. lokakuuta. Kuva on lokakuun 2018 avausviikonlopulta.

Ruka avaa taas ensimmäisenä – ja entistä ehompana

Keskusuutiset

Ruka avasi ennätysaikaisin, näin se tehtiin

Keskusuutiset

Ruka tuo talveen lukuisia uudistuksia

Ruka