Messilä 18.12.2024

Ukkohalla: 30 vuotta kinosten keskellä

Ukkohalla sijaitsee Kainuun lumisilla vaaroilla. Kuva: Jouni Ketola
Kainuu on lumista seutua. Hyrynsalmen vaaramaisemissa on kinosten keskellä lasketeltu jo vuosikymmeniä. Ukkohalla juhlistaakin vuonna 2018 kolmenkymmenen vuoden mittaista alamäkeä.

Ukkohallan lumisilla vaaroilla on hyvä olla. Kainuun Hyrynsalmella Ukkohalla on kolmessakymmenessä vuodessa kehittynyt ympärivuotiseksi matkailukeskukseksi. Rinteitä juhlavuotta viettävässä keskuksessa on jo 17 ja hissejä kuusi.

Ukkohalla syntyi laskettelubuumiin

1980-luvulla laskettelu oli Suomessa kovassa nosteessa ja rinteitä raivattiin useassa kunnassa. Myös Hyrynsalmella asukkaat ja kunnan virkamiehet miettivät laskettelukeskuksen perustamista. Hyrynsalmen kunta aloitti matkailun kehittämisohjelman laatimisen vuonna 1985. Työn myötä huomattiin Tuomivaaran sopivan mainiosti lasketteluun. Ukkohallan avajaisia vietettiin 26.12.1988. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Kävelysiltaa pitkin pääsee kulkemaan järven vastarannalle. Kuva: Jouni Ketola

Laskettelurinteiden juurella levittäytyvä Syväjärvi sekä vastapäinen vaara loivat Ukkohallalle omaleimaisen ilmeen. Tämän myötä alueelle saatiin innokkaita mökkirakentajia. Aluetta on kehitetty ”suksi suoraan sänkyyn” -sloganin mukaisesti.

1990-luvun lama lopetti kehityksen ja jopa pysäytti Ukkohallan hetkeksi. Uudet yrittäjät yhdistivät Ukkohallan ja Paljakan hiihtokeskuksien liiketoiminnot vuosiksi 1994–2006. Aluetta tehtiin tunnetuksi omaperäisillä tapahtumilla, kuten Hallan Akan hiihdolla sekä suopotkupallon ja umpihankifutiksen MM-kisoilla. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Ukkohallassa järjestetään värikkäitä tapahtumia. Kuva: Jouni Ketola

Ukkohalla kehittyy ympärivuotiseksi keskukseksi

Vuonna 2005 Hyrynsalmen kunnan rakentama saunamaailma toi uskoa ympärivuotisesta toiminnasta. Vuonna 2006 rinneyrittäjät vaihtuivat viidennen kerran.

Alueen kehitys sai systemaattisen otteen ja Ukkohallaan on vahvasti investoitu uusia loma-asuntoja. Vuonna 2008 avattiin Suomen ensimmäinen ja maailman pohjoisin täysimittainen vesihiihtokaapelirata. Samana talvena rinteisiin raivattiin tree ride -metsäreitti sekä Halla- ja Junnupark. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Ukkohallasta löytyy suorituspaikkoja myös lumisen metsän keskeltä. Kuva: Jouni Ketola

2011 saunamaailman yhteyteen rakennettiin huoneistohotelli, joka oli Ukkohallan historian suurin yksittäinen investointi. Uusi rinne ja hissilippujärjestelmä sekä lumetusjärjestelmän tehostaminen olivat kehityskohteina vuonna 2012. Kaksi vuotta myöhemmin lomakotimessut toi uuden piristysruiskeen ja järven rannalle sekä rinteiden lähelle rakennettiin uusia rivitaloja sekä lomakoteja. Keilahalli täydensi Ukkohallan aktiviteettitarjontaa. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Ukkohallassa panostetaan ympärivuotisuuteen. Vesihiihtokaapelirata avattiin 2008. Kuva: Jouni Ketola

Kehitystyö on jatkuvaa. Talvelle 2017 Ukkohallaan nousi uusi lasten hissi. Toimitusjohtaja Kimmo Kyhälän suunnitelmat ovat suuria:

”Tuhat uutta vuodepaikkaa, tuolihissi, ulkoilureittien parantaminen, 9-reikäinen golf-kenttä… Haluamme olla Suomen kymmenen suurimman matkailukeskuksen joukossa”, Kyhälä visioi.

Pysyvyyttä kehityksen keskellä

Ukkohallasta löytyy kolme miestä, jotka ovat nähneet koko kolmenkymmenenvuoden taipaleen: Veikko Kinnunen, Hiski (Juha-Matti Kemppainen) sekä Hymy-Lassi (Lauri Kinnunen) ovat vakioasiakkaiden tuntemia rinnetyöntekijöitä. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Kolmekymmentä vuotta asiakaspalvelua: Veikko Kinnunen, Hiski ja Hymy-Lassi.

Nykyään Hymy-Lassi ja Veikko toimivat rinnetyöntekijöinä talvet ja kesäisin viettävät ”opettajia parempia kesälomia”, kuten Veikko ilmaisee. Hiskillä riittää huoltopuolella tekemistä kesät talvet.

Asenne miehillä on kohdillaan. Kauden ajan palvellaan asiakkaita hymyssä suin ja ”kaenuuta” puhuen.

”Halataan tutut tullessa ja sanotaan heipat lähtiessä, sellaista se Ukkohallassa on”, Hymy-Lassi kuvailee.

Katso Ukkohallan ja muiden hiihtokeskusten rinne- ja aukiolotiedot Ski.fi:n sivuilta.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Ukkohalla uusii lastenmaan, juhlavuodelle luvassa tuolihissi

Keskusuutiset

Ukkohalla-Paljakkaan uusia huoneistoja, kauppa, kahvila ja laajennus saunamaailmaan

Keskusuutiset

Hiihtokeskukset näyttävästi esillä Skiexpossa

Keskusuutiset