Messilä 18.12.2024

Rinneraportti: Suomea juhlittiin lumisissa maisemissa


Itsenäisyyspäiväviikolla Suomessa on vihdoin päästy nauttimaan pakkaspäivistä. Tämä on tarkoittanut kiireisiä vuorokausia hiihtokeskusten henkilökunnalle, kun eteläisessäkin Suomessa on päästy tekemään lunta. Lumetusta on aloitettu esimerkiksi Messilässä ja Sappeella.

Lapissa eletään jo täydessä talvessa. Myös Keski-Suomessa on jo muutama keskus auki. Tässä esimerkkejä hiihtokeskusten sääolosuhteista joulukuun alussa, kuvat on otettu 2.–6.12.2017.

Kausi käynnistyi Vuokatissa

Fiilikset Vuokatissa näet artikkelin pääkuvasta. Rinteitä on auki kolme, hissejä neljä ja latuja peräti 80 kilometriä.

Joulukuun ensimmäinen päivä Vuokatissa avattiin uusi rinnehotelli Aateli. Lue aiheesta lisää Vuokatin sivuilta.

Vuokatti 3.12.2017: lunta ja loistavia laskufiiliksiä. Kuva: Antti Harju
Vuokatti 3.12.2017: lunta ja loistavia laskufiiliksiä. Kuva: Antti Harju

Tahkolla vietetään talvikauden avajaisia

Tahkolla tehdään lisää lunta! Lumetuksessa on Special-, Turisti-, Laskuoppirinne sekä Jukulautastriitti ja Hevonkorpi.

Viikonloppuna 8.–10.12-2017 Tahkolla vietetään talvikauden avajaisia. Lue lisää Tahkon sivuilta.

Tahkolla tykitetään lisää lunta ja valmistaudutaan avajaisviikonloppuun. Lumetuskuva on ikuistettu 5.12.2017. Kuva: Tahko
Tahkolla tykitetään lisää lunta ja valmistaudutaan avajaisviikonloppuun. Lumetuskuva on ikuistettu 5.12.2017. Kuva: Tahko

Iso-Syöte valmistautuu avajaisjuhlaan.

Iso-Syöte on auki joka päivä. Tunturissa on käynnissä takarinteiden ja SnowParkin lumetus, Lumimaassa ja eturinteillä pääsee laskemaan rinteissä 2 ja 9. Parkista löytyy myös kahdeksan obstaakkelin reililinja.

Myös Syötteen alueen talvikauden avajaisia vietetään viikonloppuna 8.–10.12.2017. Iso-Syötteen rinteillä on ohjelmaa koko perheelle lauantaina, esimerkiksi SnowPark Rail Jam ja Mustin & Lystin pujottelukisa, kauneimpia joululauluja, elokuvanäytöksiä, askartelua lapsille, Tiina Törmäsen valokuvanäyttely, karaokea, kinkkubingoa, live musiikkia… Kaikki tapahtumat löydät Iso-Syötteen tapahtumakalenterista.

Iso-Syöteellä 4.12.2017 oli upean talvinen päivä.
Iso-Syöteellä 4.12.2017 oli upean talvinen päivä.

Ukkohallassa on talvi!

Ukkohalla on jo kauniin valkoinen. Rinteitä on auki tätä kirjoitettaessa (7.12.2017) kaksi ja useampia rinteitä on lumetuksessa.

Ukkohallan talven avaus on 9.12.2017. Luvassa on laskemista, saunomista ja kisailuja.

Ukkohallan avajaisjuhlat on 9.12.2017. Kuvassa Ukkohalla itsenäisyyspäivänä.
Ukkohallan avajaisjuhlat on 9.12.2017. Kuvassa Ukkohalla itsenäisyyspäivänä.

Ounasvaaralla lasketaan suksien ja laudan lisäksi pulkalla

Ounasvaaralla tupruttaa lunta täydellä teholla lumitykeistä niin Tottorakalla kuin Snow Parkissakin. Viikonlopuksi on tarkoitus saada auki uusia rinteitä, sekä toivottu uutuus: Rendin Lumimaan pulkkamäki.

Rovaniemellä on jo täysi talvi, kuten 1.12.2017 otetusta kuvasta näkyy.
Rovaniemellä on jo täysi talvi, kuten 1.12.2017 otetusta kuvasta näkyy.

Pakkanen toi Sallaan lisää lunta

Hieman lauhemman jakson päätteeksi Itä-Lappiin saatiin taas mukavia pakkasia. Joulukuun aurinko ja parinkymmenen asteen pakkanen on Sallassa hellinyt laskijoita ja luonnossa liikkujia.

Pakkaset mahdollistavat jälleen tehokkaan lumetuksen. Uusia mutkamäkiä saadaan Sallassa auki sopivasti ennen joululomalaisten saapumista.

Sallassa on nautittu kuulaasta pakkassäästä.
Sallassa on nautittu kuulaasta pakkassäästä.

Levillä talvi on täydessä vauhdissa

Levillä liikkuu tunturimaisemassa koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä ihailemassa kaamoksen värejä. Joulukuun värit ovatkin hehkuneet todella upeina.

Myös Levillä on tarkoitus avata lisää hissejä ja rinteitä jo aukiolevien lisäksi. Pian pääseekin kiertämään koko tunturia ristiin rastiin!

Kaamos ei tarkoita pimeyttä, vaan uskomattomia värisävyjä. Kuvassa Levin väriloistoa 2. joulukuuta 2017.
Kaamos ei tarkoita pimeyttä, vaan uskomattomia värisävyjä. Kuvassa Levin väriloistoa 2. joulukuuta 2017.

Ylläksellä nautitaan kaamoksen väriloistosta

Ylläksellä on tällä viikolla nautittu kirkkaasta kelistä ja kaamoshiihdosta parhaimmillaan: lumi on pehmeää pakkaslunta ja maisema upean värinen.

Rinteitä Ylläksellä on auki jo 20, hissejä 12 ja latuja kiitettävät 119 kilometriä.

Ylläksellä on alkutalvi on antanut parastaan. Kuva on itsenäisyyspäivältä 2017.
Ylläksellä on alkutalvi on antanut parastaan. Kuva on itsenäisyyspäivältä 2017.

Seuraa talven etenemistä sekä hiihtokeskusten rinnetietoja Ski.fi:n sivuilla.

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat