Messilä 18.12.2024

Vuosi 2019 on alamäen vuosi. Ensimmäisen viikon rinneraportti.

Vuosi 2019 alkoi alamäessä. Iloinen rinnekansa juhlisti uutta laskuvuotta hiihtokeskuksissa ympäri Suomea. Kovan tuuli on välillä haastanut laskettelijoita, mutta myrskyn jälkeen on jälleen talvisää. Vuosi 2019 saadaan käyntiin talvisissa olosuhteissa, kuten vuoden ensimmäisen rinneraportin kuvat osoittavat.

Vihti

Ylen Urheilustudion kävi kuvaamassa vuoden 2018 viimeisinä päivinä Sami Jauhojärven ja Kalle Palanderin kisan Vihti Skin rinteillä ja laduilla. Loppiaisen lähetyksessä nähdään miten mestareiden kävi, kun lajeina oli maastohiihtosuksilla paripujottelu sekä maastohiihto laskettelusuksilla.

Messilä

Myös Messilässä juhlittiin uutta vuotta mäessä. Kuvassa iltamäki vuoden 2018 viimeiseltä päivältä.
Myös Messilässä juhlittiin uutta vuotta mäessä. Kuvassa iltamäki vuoden 2018 viimeiseltä päivältä.

Mielakka

Kouvolan Mielakassa lasketaan pitkää päivää, esillä vuoden ensimmäisenä perjantaina on luvassa odotettu yömäki. Mielakan rinteet on ikuistettu lauantaina 29.12.2018.
Kouvolan Mielakassa lasketaan pitkää päivää, sillä vuoden ensimmäisenä perjantaina on luvassa odotettu yömäki. Mielakan rinteet on ikuistettu lauantaina 29.12.2018.

Tahko

Uuden vuoden alussa on Tahkolla laskettavana jo 11 rinnettä. Kuva on viime vuoden viimeiseltä päivältä.
Uuden vuoden alussa on Tahkolla laskettavana jo 11 rinnettä. Kuva on viime vuoden viimeiseltä päivältä.

Vuokatti

Myös Vuokatin maisemissa oli paras aloittaa uusi vuosi alamäessä. Kuvan otti Antti Harju 30.12.2018.
Myös Vuokatin maisemissa oli paras aloittaa uusi vuosi alamäessä. Kuvan otti Antti Harju 30.12.2018.

Ruka

Rukalla on vuoden vaihteessa nautittu Express-hissien huippunopeudesta. Uusi Village Express, eli kuvan kuuden hengen kuomullinen tuolihissi Eturinteillä on kerännyt kehuja: jonotusajat ovat lyhyitä ja nousu huipulle käy vauhdilla. Kuva: Veera Vihervaara

Pyhä

Vuoden viimeistä päivää vietettiin Pyhällä värikkäissä merkeissä. Pyhällä ei enää tänä vuonna järjestetty uuden vuoden ilotulitusta, vaan uuden vuoden juhlan kruunasi soihtulasku, tulishow ja lumimyräkkä. Kuva: Tomi Turunen

Salla

Sallassa on sulatettu kinkkua hauskimmalla mahdollisella tavalla, eli alamäessä. Video ja editointi: Jonne Vaahtera

Ylläs

Ylläksellä vuosi vaihtui myrskyisissä merkeissä, mutta onneksi muuten on saatu nauttia ihanista laskupäivistä! Vaikka päivä jo pitenee, niin parhaiten auringon tavoittaa vielä tunturin huipulla.
Ylläksellä vuosi vaihtui myrskyisissä merkeissä, mutta onneksi muuten on saatu nauttia ihanista laskupäivistä! Vaikka päivä jo pitenee, niin parhaiten auringon tavoittaa vielä tunturin huipulla.

Katso ajankohtaiset rinne- ja aukiolotiedot Ski.fi-sivuilta.

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat