Lapsille ja nuorille löytyy suksia laidasta laitaan

Aivan samoin kuin aikuisten malleissa, löytyy lapsille ja nuorille suksia laidasta laitaan. Tarjolla on välineitä jokaiselle aloittelijasta kisalaskijaan.

Periaatteessa lasten ja nuorten välineissä pätevät samat säännöt kuin aikuisillakin. Suurimman poikkeuksen tekevät kuitenkin pienet lapset, joiden välineiden tärkeimpiä ominaisuuksia ovat helppous, turvallisuus ja mukavuus. Suorituskyky ei näissä välineissä ole ratkaisevassa roolissa. Sopivilla välineillä lapsen taidot kehittyvät ja koko porukalla on mäessä mukavampaa.

Lasten ja nuorten välineisiin ei kannata jättää liikaa kasvuvaraa. Liian suurilla välineillä laskeminen on hankalaa ja turvallisuus kärsii. Nykyaikaiset pikkuvälineet kiertävät kyllä käytettynäkin.

Ennen vanhaan lähes kaikki lasten ja nuorten sukset olivat halvalla tehtyjä vaahtoydinsuksia, nykyään tilanne on toinen. Laadukkaissa junnuvälineissä käytetään viimeisintä teknologiaa ja hyviä materiaaleja. Integroidut siteet ja puuytimet eivät ole tässäkään kategoriassa vieras näky.

Kun osaavalle lapselle tai nuorelle ostaa suksia, kannattaa kaupassa rehellisesti kertoa, minkälaiseen käyttöön sukset tulevat. Halvat välineet eivät kestä eksperttitason laskijan käytössä. Etenkin twini-kaupassa kannattaa olla rehellinen, sillä lasten ja nuorten twineissä on paljon eroja.

 

Laskettelu

Välineet

1.8.2013

Päivitetty 24.9.2025

Teksti: Antti Laiho

Luetuimmat

Ihmisiä Skiexpo-tapahtumassa.

Skiexpo 2025 on leffoja, hiihtokeskuksia ja laskukavereita

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Kallellaan-podcast

Kallellaan-podcast on laskettelun iloa, intohimoa ja huumoria

Laskettelija, Taivalvaara

Taivalvaara uudistuu maltilla – perusasiat kunnossa, katse tulevassa

Toimitusjohtaja, Ruka ja Pyhä, laskettelemassa.

Ruka ja Pyhä: Vastuullinen kasvu pitää tunturit elinvoimaisina

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun