Laajis 3.12.2024

Finlav: lumivyöryoppia vapaalaskijoille

FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus tarjoaa oppia vapaalaskijoille. Kuva: Tuomo Poukkanen
Vapaalaskun suosio kasvaa ja yhä useampi laskija liikkuu merkittyjen rinnealueiden ulkopuolella etsiessään tuoretta lunta suksien tai laudan alle. Uuden koulutusjärjestelmän tavoitteena on lisätä suomalaisten lumiturvallisuusosaamista.

Lumivyöry ei ole tavaton yllätys Suomen tuntureilla. Rinnealueella on turvallista liikkua, mutta neitseellisen lumen etsijät voivat retkillään kohdata vaaroja. Vaikka riskit lumivyöryille Suomessa ovat verrattain pieniä, sattuu Lapissa vuosittain ihmisten liikkeelle laittamia vyöryjä. Suurempaan vaaraan suomalaislaskijat laittavat itsensä kuitenkin vuoristomaissa, kuten Norjassa ja Alpeilla.

Finlav on suomalainen lumivyörykoulutus

Lumivyörytietoudella ja lumiturvallisuuskoulutukselle on Suomessa selkeä tarve. Humanistinen Ammattikorkeakoulu käynnistikin kehityshankkeen vuonna 2015. Tämän myötä luotiin FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus, joka on verrannollinen Ruotsin järjestelmän kanssa. Myös nimet ja logot kertovat yhtäläisyyksistä, naapureiden järjestelmän nimi kun on SVELAV – Sveriges lavinutbildningar.

Hankkeen projektipäällikkönä on toiminut alusta saakka Eeva Mäkelä, jolla on pitkä tausta lumiturvallisuuskouluttamisesta maailmalla. FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus seuraa kansainvälisiä lumivyörykoulutukseen liittyviä suosituksia. Ruotsalainen SVELAV-järjestelmä on yhteistyötahoista tärkein. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Kanadassa ja Ruotsissa opiskellut Eeva Mäkelä on yksi Suomen kokeneimmista lumivyörykouluttajista. Kuva: Sini Lahti

Lumivyöryoppia verkosta ja kursseilta

Koulutusjärjestelmässä on kaksi linjaa: harrastuksessaan lumivyörytietoutta tarvitseville on omat kurssit ja ammatissaan tietoutta tarvitseville omansa. Harrastajille suunnatuilla kursseilla pääpaino on vapaalaskijan lumiturvallisuudessa. Näillä kursseilla keskitytään etenkin menetelmiin, joilla riskiä joutua lumivyöryyn voidaan vähentää.

Ammattilaisten kursseilla korostuu työ- ja tuoteturvallisuus. Ammattilaiskurssit on tarkoitettu esimerkiksi hiihdonopettajille, ski patroleille ja eräoppaille. Kursseja voi käydä tarvittaessa myös molemmista linjoista. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus tarjoaa kaksi linjaa: vapaalaskijoille (sekä muille harrastajille) ja ammatissaan lumiturvallisuustietoutta tarvitseville on omat kurssinsa.

Parhaiten tietoa lumivyörykoulutuksista löytää FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutuksen verkkosivuilta osoitteesta www.lumivyory.fi. Sinne on kerätty runsaasti tietoa lumivyöryistä, kursseista, virallisista kouluttajista sekä kursseja tarjoavista tahoista.

Verkkomateriaalin jälkeen lisäoppia voi hakea kursseilta. FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus ei itse järjestä kursseja. Kursseja järjestävät yritykset ja kouluttajat on listattu lumivyöry.fi-sivustolla.

Monen tahon yhteistyötä

FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus on luotu kolmevuotisen ESR-rahoitteisen hankkeen aikana, jossa tavoitteena on ollut lisätä suomalaisten tietoutta ja taitoa lumivyöryjen varalle.

Joulukuussa 2017 hanke järjesti pilottikoulutuksen suomalaisille kouluttajille. Tähän pilottikoulutukseen valittiin mukaan henkilöitä, joilla oli jo aiempaa kokemusta lumiturvallisuuskoulutuksien pitämisestä.

Kouluttajina kurssilla toimi hankkeen työntekijät Eeva Mäkelä, Jussi Muittari ja Kai Lehtonen. Lisäksi tietoa oli jakamassa SVELAV-kouluttaja ja lumivyörykonsultti Stefan Mårtenson.

Suomen Lumivyörykoulutusta hallinnoi Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry, jonka tehtävänä on varmistaa koulutuksien laatu sekä uusien kouluttajien kouluttaminen. Apuna Suomen Hiihtokeskusyhdistyksellä on FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutuksen ohjausryhmä sekä Humanistinen Ammattikorkeakoulu, jonka ideasta hanke ja koko järjestelmä sai alkunsa.

Lue lumiturvallisuudesta ja tutustu Finlav-koulutusjärjestelmään. Kattavan lumivyörytietouspaketin löydät tästä linkistä ja tietoa Finlavin lumiturvallisuuskoulutuksista täältä.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti
Levin talvi on ennätyspitkä. Laskettelukausi alkoi 4.10.2024 ja kauden viimeiset kurvit on tarkoitus piirtää rinteeseen 18.5.2025.
Talma on parkkilaskijoiden suosiossa. Keskuksen toimitusjohtaja Aleksi Vesimäki testaamassa reilien luistoa.
Vihti Ski Centerin toimitusjohtaja Sami Uotila on panostanut lumeen ja lumetusjärjestelmiin. Laskettelukausi 2024–2025 on tarkoitus käynnistää säilölumen avulla jo lokakuussa.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Metsässä on kivaa, mutta siellä laskemisessa on riskinsä. Myös lasten ja nuorten kannattaa tankata ohjeet turvallisiin laskuihin.

Nyt tarkkana rinnealueiden ulkopuolella!

Laskettelu

Näin aloitat vapaalaskun – vinkkejä nuorille laskijoille

Laskettelu

Lumiturvallisuushanke edistää laskijan turvallisuutta takamaastoissa

Keskusuutiset