Kommentti: ei liian aikaisin isoon rinteeseen

Turhan usein haastavissa rinteissä näkee holtittomasti suoraan syöksyviä ohjuksia. Isompaan rinteeseen voi lähteä vasta kun osaa kääntyä ja pysähtyä, muistuttaa hiihdonopettaja Teija Uurinmäki.

Minulla on hiihdonopettajana usein sydän kurkussa, kun katselen rinteessä ilottelevien laskijoiden menoa. Silmä on harmittavan harjaantunut näkemään horjuvan laskijan, väpättävät sukset ja hallitsemattoman menon. Aikuisetkin horjuvat, mutta eniten pelkään lasten puolesta. Liian moni laskija laskee liian haastavassa rinteessä.

Jalat leveälle levitettynä, kääntymättä alas syöksyvä laskija on vaaraksi itselleen ja muille. Mitä tapahtuu, jos suksi haukkaa lunta kesken syöksyn? Tai jos pienempi ihminen ilmaantuu yllättäen hänen syöksylinjalleen? Tai isompi ihminen? Miten hän saa vauhdin pysähtymään ennen hissijonoa?

Mikä kiire isompaan rinteeseen on?

Usein mietin, mikä kiire sitä kukkulaa on valloittamaan. Ja miksi vanhemmat päästävät lapsensa liian vaikeisiin olosuhteisiin?

Se, että lapsi selviää suurin piirtein ehjin nahoin alas ei tarkoita, että hän osaisi laskea. Tai että hän hallitsisi suksensa. Tai että mäki olisi hänelle turvallinen.

Uskalla sanoa ei lapselle

Suoraan viilettäminen ei vaadi taitoa, painovoima tekee sen työn. Kääntäminen ja pysähtyminen ovat taitoja. Ne ovat pakollisia taitoja.

Rinnesäännöissä syöksylasku on kielletty. Säännöissä myös kerrotaan, että takaa tuleva ja kovempaa vauhtia laskeva väistää edellä laskevaa laskettelijaa. (Lue myös: Laskettelija: huomioi edes nämä rinnesäännöt)

Isompaan rinteeseen voi lähteä, kun osaa kääntyä ja pysähtyä helpommassa rinteessä. Uskalla sanoa ei. Voit säästää muutaman luun.

Teija Uurinmäki
Himoksen hiihtokoulun opettaja ja vapaa toimittaja

Mainos:

PS. Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Hirvensalo

9.1.2020

Päivitetty 24.9.2025

Teksti: Teija Uurinmäki

Luetuimmat

Antte Lauhamaa ja Jani Johansen ovat pitkän linjan telemark-vapaalaskijoita.

Takametsien tellutähdet – Jani Johansen ja Antte Lauhamaa

Kansallinen bike park -päivä: poimi tutustumistarjoukset!

”Laajiksessa on se hyvä puoli, että reiteiltä löytyy mahdollisuuksia rauhalliseen tutustumiseen. Vauhtia voi sitten kasvattaa taitojen karttuessa”, sanoo Laajiksen kantaporukkaan kuuluva Hannu Pohjolainen (kuvassa vasemmalla).

Laajis bike park huokuu hyvää henkeä

Levi Ski Resort

Leville yksi keskuksen historian suurimmista matkailuinvestoinneista

Hiihtokeskukset on laajalti auki pääsiäisenä. Luvassa on lunta ja iloisia hetkiä laskukavereiden kanssa.

Pääsiäinen rinteessä: kausi on nyt parhaimmillaan

Katso kaikki uutiset

Mainos:
Mainos:

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun