Etelä-Suomessa lasketaan jo!

Talvi on tullut hiihtokeskuksiin. Kausi alkoi Rukalla jo 10.10.2016. Nyt pakkasten saavuttua hiihtokeskuksissa on aloitettu lumettaminen koko maassa. Keskusten ammattitaitoinen työ takaa kestävän lumipeitteen ja turvalliset suorituspaikat.

Alamäkikausi 2016—17 käynnistyi eteläisessäkin Suomessa varhain. Kuva on Swinghillistä 7.11.2016.

Laskijoiden iloksi keskukset ovat päässeet aloittamaan rinteiden lumettamisen varhain, jo marraskuun alussa. Pakkasjakson kesto vaikuttaa kauden aloittamiseen, mutta ensimmäiset etelän keskukset avasivat rinteitä jo viikonloppuna.

Lumitykit ahkeroivat ympäri Suomea

Talma on perinteisesti Etelä-Suomen keskuksista ensimmäisten joukossa avaamassa rinnekautta. Tänä vuonna keskus avasi lauantaina harjoittelurinteen, mistä löytyy myös parkkilaskijoille tekemistä. Suunnitelmissa on avata lisää rinteitä alkuviikosta.

Vihti Ski Centerissä lumitykit ovat olleet käynnissä torstaista lähtien. Keskus suunnittelee avaamista tiistaina 8.11., jolloin laskijoilla olisi käytössään Vihdin pitkä rinne täysleveänä sekä mattohissirinne. Lisäksi Vihti Ski Centerissä on avattu kilometrin mittainen lumetettu latu.

Swinghill avasi maanantaina 7.11. harjoittelurinteen, missä on alkukauden aikana myös miniparkki. Keskuksen päärinne, eli kilparinne, avataan suunnitelmien mukaan viikonloppuna.

Ensin avataan harjoittelurinne ja minipark, heti sen jälkeen päärinne. Tämä on monen hiihtokeskuksen järjestys tänä talvena. Espoon Swinghillissä laskettiin jo 7.11.2016.
Ensin avataan harjoittelurinne ja minipark, heti sen jälkeen päärinne. Tämä on monen hiihtokeskuksen järjestys tänä talvena. Espoon Swinghillissä laskettiin jo 7.11.2016.

Tulevana viikonloppuna (12.–13.11.2016) on usean keskuksen tarkoitus aloittaa laskettelukausi. Messilässä on tavoitteena avata päärinteen lisäksi muutama pienempi rinne. Sappee avaa peräti neljällä rinteellä: avajaispäivänä 12.11. on auki Päärinne, Yhdysrinne, Siirtymärinne sekä Alkeisrinne. MeriTeijossa pyörähtävät käyntiin eturinteen sompa- ja mattohissit. Myös Peuramaalla ja Kokonniemessä on tarkoitus lasketella jo tulevana viikonloppuna.

Keski-Suomessa ensi viikonloppu on avaustavoitteena ainakin Kasurilassa ja Vuokatissa. Himoksen avaustavoite 19. marraskuuta.

Ruka otti varaslähdön talveen, Levillä maailmancup

Ruka avasi ensimmäisen rinteen jo 10.10. kello 10. Keskus varastoi uuden tekniikan avulla viime talven lumet säilöön, minkä ansiosta ensimmäiset laskut saatiin laskettua jo lähes kuukausi sitten.

Perjantaina 4.11. Kansainvälisen hiihtoliiton lumikontrollissa varmistui, että Levillä lasketaan maailmancup 12.–13.11.2016. Viime päivien pakkasjaksojen aikana lunta on tehty kovalla tahdilla ja työt jatkuvat yhä.
”Lunta on tehty noin 70 prosenttia kokonaismäärästä ja töitä painetaan jatkuvasti. Onneksi meillä on osaava ja luotettava henkilökunta, jonka ansiosta kisat pystytään pitämään”, iloitsee kilpailun johtaja Petri Tuomikoski.

Hiihtokeskusten rinne- ja aukiolotiedot löydät koko kauden osoitteesta ski.fi

Keskusuutiset

8.11.2016

Päivitetty 14.10.2025

Luetuimmat

Töihin hiihtokeskukseen. Kuvassa työntekijät vapaapäivänä suuntaamassa vapaalaskuretkelle tunturiin.

Töihin hiihtokeskukseen – näin pääset mukaan parhaaseen työporukkaan

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Talmassa ymmärrettiin varhain lumilautailun merkitys ja se näkyi jo 1990-luvulla keskuksen mainonnassa. Wille Yli-Luoma ja Teppo Högman Talman esitteen kansikuvapoikina kaudella 1997–1998. Kuva: Mikko Suni

Talma: 55 metriä korkea jättiläinen täyttää 40 vuotta

Levi Ski Resort

Leville yksi keskuksen historian suurimmista matkailuinvestoinneista

hiihtokeskusten energiatehokkuus

Hiihtokeskukset kehittävät rinnetoimintojen energiatehokkuutta – määrätietoinen vastuullisuustyö jatkuu

Katso kaikki uutiset

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun