Messilä 18.12.2024

Iloinen yllätys Keski-Suomesta: Äänemäelle uusi rinne ja hissi

Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen. Äänemäki on kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin. Talvella 2023–2024 tekemistä on entistä enemmän, kun keskus avaa uuden hissin ja rinteen.
Äänekoskella sijaitseva Äänemäen rinnekeskus on tehnyt mittavan kehitysloikan panostamalla uuteen hissiin ja rinteeseen. Keskuksen omistaa Äänekosken kaupunki ja toimintaa pyörittää pitkälti talkoovoimin Äänekosken Urheilijat, joka on pyörittänyt rinnetoimintaa 1970-luvulta alkaen.

Äänemäki sijaitsee nelostietä Jyväskylästä pohjoiseen ajettaessa noin 50 kilometrin päässä. Äänemäen kesä on ollut toimelias, sillä uuden hissin ja rinteen rakentaminen ja käyttöönotto ei tapahdu hetkessä.

”Meillä ei ole kesätoimintaa, joten se on hyvä aika rakentaa uutta. Kaupunki hoiti hissin rakentamisen, me urheiluseurana olemme auttaneet toiminnallisuuden varmistamisessa. Meillä on hyvä yhteistyö kaupungin kanssa ja se on panostanut mukavasti alueen kehittämiseen”, kertoo Äänekosken Urheilijoiden toiminnanjohtaja Henna Salonvaara.

Äänemäki haluaa pitää kustannukset ja harrastamisen kynnyksen mahdollisimman alhaalla.

Myös Äänekosken Urheilijat on sijoittanut jouhevampiin laskettelupäiviin:

”Meille tulee etäluettava hissilippujärjestelmä, jonka myötä voimme talven aikana avata hissilippujen verkkokaupan. Lastenrinne siirretään osaksi uutta Kolmosrinnettä ja sinne rakennetaan Lastenmaa-alue.”

Investointi on Äänemäen mittakaavassa valtava. Uusi LED-valaistu Kolmosrinne on 400 metriä pitkä ja profiililtaan aloittelijaystävällinen. Rinteen huipulta avautuu upea näköala Keitele-järvelle.

Talkoovoimin pyöritettävä keskus on pystynyt pitämään hissilippujen hinnat erittäin maltillisena. Palkollisia rinnetyöntekijöitä on 2–3, joiden työpanosta täydentää kymmeniä talkoolaisia sekä aktiivikävijöitä.

”Kiitän lämpimästi kaikkia talkoolaisia. Heidän merkitys on aivan valtava esimerkiksi nyt alkavalla lumetuskaudella. Heidän avullaan saamme pidettyä hissilippujen hinnat huokeina. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Äänemäki on talvella kaupungin vilkkain nuorisopaikka perjantai-iltaisin”, Salonvaara kertoo myhäillen.

Äänekosken Urheilijat on pyörittänyt Äänemäen rinnetoimintaa pitkälti talkoovoimin jo 1970-luvulta alkaen.

Uudesta rinteestä on haaveiltu pitkään

Uutta loivempaa rinnettä on suunniteltu Äänemäessä pitkään. Kaksi rinnettä ovat varsinkin aloitteleville lapsilaskijoille melko jyrkkiä. Kolmosrinteestä puhutaan siksi myös Perherinteenä. Uuden helpomman rinteen myötä toivotaan myös asiakasmäärien kasvua, niin Äänekoskelta kuin sen ympäristökunnista.

Äänemäelle uusi hissi on aiemmin palvellut Kuopion Puijolla, jossa rinnetoiminta on päättynyt. Siirron yhteydessä hissin ohjaus- ja sähköjärjestelmät on uudistettu.

Äänemäen nykyiset rinteet sopivat mainiosti vauhdikkaaseen laskuun, joten uusi helpompi rinne tulee tarpeeseen.

Nyt tehdyt investoinnit ovat alkua useamman vuoden investoinneille, joiden kustannusarvio on kaikkiaan 690 000 euroa. Äänekosken kaupunki on saanut Äänemäen hankkeelle valtionavustusta 134 000 euroa.

Seuraavassa vaiheessa laajennetaan lumetusjärjestelmää sekä LED-valaistusta vanhoihin rinteisiin. Nykyisellä lumetusjärjestelmällä Äänemäellä on päästy nauttimaan alamäen iloista keskimäärin joulun seutuvilla. Lisäkapasiteetilla voidaan varmistaa kaikkien rinteiden liki yhtäaikainen avaaminen.

Lumetusjärjestelmän laajentamista on jo ennakoitu siirtämällä lumetuspumppaamo lähemmäs uutta rinnettä, jossa suurin tarve lumetukselle tulee jatkossa olemaan.

Äänemäellä on vireä ja hyvä meininki

”Äänemäki on yhteisöllinen paikka. Teemme tätä talkoilla ja olemme keskuksesta ylpeitä. Yhteisöllisyyttä lisää se, että tunnemme suurimman osan rinnekävijöistä, mutta uudetkin kävijät ovat toki tervetulleita.”

Rinteillä on sama ideologia, kuin Äänekosken Urheilijoiden muilla lajeilla – tavoitteena on pitää kustannukset ja harrastamisen kynnys mahdollisimman alhaalla. Keskuksessa tarjotaan myös edullisia hiihtokoulutunteja. Käytössä on Harrastamisen Suomen malli, jossa nuorille tarjotaan liikuntamahdollisuuksia heti koulun jälkeen.

Äänemäki tarjoaa Harrastamisen Suomen mallin mukaisia liikuntamahdollisuuksia nuorille heti koulun jälkeen.

Yhteisöllisyyttä on myös muiden lähialueen keskusten kesken.

”Äänemäessä pidettävien Suomen mallin kerhoissa on ollut hiihdonopettajia Laajiksesta. Riihivuorenkin kautta meillä on ollut hiihdonopettajia pitämässä laskettelutunteja. Näin on saatu alueen osaaminen mukavan laajasti käyttöön.”

Pysy ajan tasalla alamäkimaailman tapahtumista, tilaa Ski.fi-uutiskirje!

Luitko jo nämä?

Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.
Merkittyjen rinteiden läheisyydestä löytyy upeita metsiä. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista Pyhän metsistä on Jackson. Kuva: Jaakko Posti
Ski.fi:n joulukalenteri arpoo joka adventti laskettelijoita ja lautailijoita ilahduttavia paketteja.
Ellivuori kehittyy nyt vauhdilla. Kauden 2024–2025 merkittävin uudistus on ravintolan ja vuokraamon kattava päärakennus.
Sappeeta kehitetään asiakkaiden toiveiden mukaan. Saadun palautteen perusteella parkkia muokataan kaudelle 2024–2025 entistäkin paremmaksi.
Saariselkä on saamelaisalueella ja Lapin kultamailla. Luontoelämyksen täydentää Urho Kekkosen kansallispuisto.
Antti Autti nousee Skiexpon lavalle kertomaan leffaprojekteistaan sekä vapaalaskusta Suomessa. Kuva: Jaakko Posti

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

Pöllytä lunta! Kuvaa! Kikkaile! Lähimäessä riittää tekemistä. Myös taitavalle.

Lähirinteessä riittää haasteita kaikille

Hiihtokoulu

Tee itse helppo ja nopea suksihuolto

Laskettelu
Ski.fi-kortti on paras laskettelijan etukortti.

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Keskusuutiset