Lisää laskuoppia parkista

Hiihtokoulussa opitaan uutta, mutta muuten homma on kaukana oikeasta koulusta. Hiihtokouluhommissa tärkeintä on touhuaminen, sillä tekemällä opitaan. Moni yllättyy, miten temppuilun kautta laskettelun ja lumilautailun perustaidot oppii kuin leikiten.

Viime vuosien aikana huimasti kasvanut snowparkkien suosio näkyy myös opetuksessa.
”Moni innostuu lajista katsomalla hienoja temppuja joita lumilautailijat ja laskettelijat tekevät snowparkeissa tai vaikka rinteiden ulkopuolella”, Iso-Syötteen hiihtokoulun johtaja Jani Kuntonen kertoo etenkin lasten ajatuksista.

Hiihtokoulua ei kuitenkaan aina mielletä temppupaikaksi.
”Edelleen voi olla se ajatus, että hiihtokoulu aloitetaan harjoittelemalla laskuasento, jarruttaminen ja käännös tietyn kaavan mukaan. Tapoja oppimiseen on kuitenkin yhtä monta kuin uusia harrastajia.”

Kerro toiveesi

Hiihtokoulua kysellessä kannattaa reilusti kertoa, jos hyppiminen tai reilien laskeminen kiinnostaa. Tällöin opettaja osaa rakentaa tunnin juuri oppilaalle mielekkäällä tavalla:

”Pätevät hiihdonopettajat osaavat antaa oppilailleen juuri heille sopivia harjoitteita, jolloin motivaatio pysyy korkealla ja perustaidot kehittyvät huomaamatta. Meillä kannustetaan freestyleen heti ensimmäisistä tunneista alkaen, ” Jani Kuntonen kertoo.

Parkista kaiken ikäiset löytävät haasteita ja hauskaa tekemistä.
”Monesti erityisesti aikuiset ovat arkoja sanomaan, että temput kiinnostaa, mutta kun vauhtiin päästään, siitä tulee tunnin hauskin juttu!”

Keskuksissa entistä enemmän helppoja suorituspaikkoja

Hiihtokeskukset ovat viime vuosina panostaneet entistä enemmän helppoihin parkkeihin, josta löytyy kaikille kokeiltavaksi pressejä ja hyppyreitä.

”Ensimmäisillä tunneilla ei ole suinkaan pakko mennä parkkiin, sillä erilaisia temppuja voi tehdä vaikka lastenrinteessä päivätolkulla. Helpot parkit kuitenkin mahdollistavat sen, että oppilaiden kanssa päästään kokeilemaan parkin suorituspaikkoja jo hyvin varhaisessa vaiheessa.”

”Pakolla ei kuitenkaan parkkiin vielä, vaan silloin kun se oppilaita kiinnostaa – eli useimmiten!”, Jani Kuntonen nauraa.

Keskusuutiset

Laskettelu

Lumilautailu

30.1.2017

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Töihin hiihtokeskukseen. Kuvassa työntekijät vapaapäivänä suuntaamassa vapaalaskuretkelle tunturiin.

Töihin hiihtokeskukseen – näin pääset mukaan parhaaseen työporukkaan

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Talmassa ymmärrettiin varhain lumilautailun merkitys ja se näkyi jo 1990-luvulla keskuksen mainonnassa. Wille Yli-Luoma ja Teppo Högman Talman esitteen kansikuvapoikina kaudella 1997–1998. Kuva: Mikko Suni

Talma: 55 metriä korkea jättiläinen täyttää 40 vuotta

Levi Ski Resort

Leville yksi keskuksen historian suurimmista matkailuinvestoinneista

hiihtokeskusten energiatehokkuus

Hiihtokeskukset kehittävät rinnetoimintojen energiatehokkuutta – määrätietoinen vastuullisuustyö jatkuu

Katso kaikki uutiset

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun