Pakkastalvena hiihtokeskusten suosio on pitänyt pintansa

Talouden takkuilusta huolimatta hiihtokeskusloma on edelleen hiihtolomien kestosuosikki. Talven 2010 kolmen hiihtolomaviikon yhteenlaskettu hissilipunmyynti pysyi ennätyskauden tasolla.

Puhdas hanki ja huollettu rinne. Laskijan nautinto.

Talven 2010 hiihtolomien toimialabarometrin mukaan hissilippujen kokonaismyynti on pysynyt lähes eurolleen vuoden takaisella ennätystasolla. Etelä- ja Keski-Suomen hiihtokeskukset tahkosivat hiihtolomaviikoilla ennätystuloksia. Myös Pohjois-Suomen hiihtokeskukset korjasivat reippaasti pakkasen puremaa myyntiään kahdella jälkimmäisellä hiihtolomaviikolla. Barometrin kymmenen hiihtokeskusta edustavat toimialaa kattavasti sekä kooltaan että sijainniltaan.

”Perheen yhteisestä lomasta tingitään viimeisenä. Laskemisen suosiolla on yksinkertainen resepti, perheen eri-ikäiset ja -tasoiset jäsenet viihtyvät yhdessä ja erikseen rinteissä”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet.

Hiihtolomaviikot poikkesivat viime vuodesta erityisesti ensimmäisen paukkupakkasten vaivaaman viikon suhteen. Viikot 9 ja 10 sen sijaan tarjosivat optimaalisia, aurinkoisia ulkoilukelejä. Hiihtolomien yhteenlaskettu hissilipunmyynti täytti odotukset. Näistä lähtökohdista kevätsesongin huippua ja kauden jatkumista odotetaan luottavaisina.

”Pääsiäisen onnistumista voidaan ennustaa paitsi hiihtolomabarometrimme avulla myös säätilalla. Jos aurinko paistaa tai päivä on vähintään puolipilvinen, on hiihtokeskuksissa vilkasta. Jos taas on sumuista tai vesisade kiusaa, sulaa myyntikin saman tien”, toteaa Tollet.

Hiihtokeskuksissa uskotaan suhdanteiden kehittyvän mielekkääseen suuntaan. Vilkas väline- ja varustekauppa ennakoi, että asiakkaat ovat liikkeellä myös tulevina vuosina.

”Hiihtokeskuksissa on panostettu eritoten lapsiasiakkaisiin. Lasten lasketteluharrastus on lisääntynyt jo merkittävästi; hiihtokouluryhmät ovat täyttyneet nuorista ja innokkaista oppilaista. Hiihtokeskukset toteuttavat samansisältöistä lapsiohjelmaa, mikä helpottaa palvelun ostoa”, Tollet kertoo.

Keskusuutiset

16.3.2010

Päivitetty 14.10.2025

Luetuimmat

Töihin hiihtokeskukseen. Kuvassa työntekijät vapaapäivänä suuntaamassa vapaalaskuretkelle tunturiin.

Töihin hiihtokeskukseen – näin pääset mukaan parhaaseen työporukkaan

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Talmassa ymmärrettiin varhain lumilautailun merkitys ja se näkyi jo 1990-luvulla keskuksen mainonnassa. Wille Yli-Luoma ja Teppo Högman Talman esitteen kansikuvapoikina kaudella 1997–1998. Kuva: Mikko Suni

Talma: 55 metriä korkea jättiläinen täyttää 40 vuotta

Levi Ski Resort

Leville yksi keskuksen historian suurimmista matkailuinvestoinneista

hiihtokeskusten energiatehokkuus

Hiihtokeskukset kehittävät rinnetoimintojen energiatehokkuutta – määrätietoinen vastuullisuustyö jatkuu

Katso kaikki uutiset

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun