Rukalla lasketellaan normaalisti

Rukan kahdeksan avattua rinnettä, välinevuokraamot sekä rinneravintolat ovat avoinna laskijoille työtaistelutoimenpiteistä huolimatta. Keskiviikkona 4.11.2009 klo 14 alkanut PAM:in työtaistelutoimenpide päättyy perjantaiaamuna, joten se ei myöskään vaikuta Rukan talvikauden avajaisiin, jota vietetään 6.–8.11.2009.

Ruka avasi jälleen ensimmäisenä laskettelukauden, jo 13.10.2009. Rukan legendaarisessa talvikauden avajaisohjelmassa on laskettelun lisäksi mm. uuden hotellin Ski-Inn RukaVillagen viralliset avajaisseremoniat sekä liuta huippuartisteja kuten Anna Abreu, Suurlähettiläät sekä Don Johnson Big Band.

Rukan talvikauden avajaisiin mennessä saadaan avatuksi kaikkiaan 10 rinnettä. “Meillä on ollut todella hyvät talviset olosuhteet jo lokakuun puolivälistä saakka. Upeat kelit ja moderni lumetustekniikka ovat avattujen rinteiden takana”, myhäilee Rukakeskuksen liiketoimintajohtaja Matti Parviainen.

Rukan noin 100 lumitykkiä jatkavat lumen työstämistä siihen saakka kunnes kaikki Rukan 31 rinnettä on saatu avatuksi. Lunta tehdään luonnon avuksi niin, että Rukan laskettelukausi jatkuu aina 10.6.2010 asti, jolloin laskettelupäiviä kertyy lähes 250.

Uutta Rukalla ja samalla Suomessa on muun muassa Kalle Palander Ruka Racing School. Kalle Palanderin nimeä kantava uusi racing school tarjoaa ammattimaista valmennusta seuroille ja junioreille sekä tasokkaita rinnetuotteita ryhmille, jotka haluavat oppia laskemisesta jotain uutta.

Uusi hotelli RukaVillage sijaitsee nimensä mukaisesti keskellä Rukan kylää. Hotelli on suunniteltu erityisesti aktiivisille, hiihtäville asiakkaille. Hotellin sijainti hissiaseman ja parkkihallin välittömässä läheisyydessä on optimaalinen laskijoille.

Myös FIS-rinteen rakentaminen on jo aloitettu. Rukalle valmistuu kaudeksi 2010–2011 uusi maailmancup-tasoinen pujottelurinne, jonka maalialue on Rukan hiihtostadionilla. Tällöin Rukalla voidaan käydä samaa katsomoa hyödyntäen neljän eri hiihtolajin (pujottelu, maastohiihto, mäkihyppy sekä yhdistetty) maailmancup-tasoiset osakilpailut. Tulevan rinteen korkeusero on yli 180 metriä ja pituutta reilut 600 metriä.

Keskusuutiset

Laskettelu

Ruka

3.11.2009

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Töihin hiihtokeskukseen. Kuvassa työntekijät vapaapäivänä suuntaamassa vapaalaskuretkelle tunturiin.

Töihin hiihtokeskukseen – näin pääset mukaan parhaaseen työporukkaan

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Talmassa ymmärrettiin varhain lumilautailun merkitys ja se näkyi jo 1990-luvulla keskuksen mainonnassa. Wille Yli-Luoma ja Teppo Högman Talman esitteen kansikuvapoikina kaudella 1997–1998. Kuva: Mikko Suni

Talma: 55 metriä korkea jättiläinen täyttää 40 vuotta

Levi Ski Resort

Leville yksi keskuksen historian suurimmista matkailuinvestoinneista

hiihtokeskusten energiatehokkuus

Hiihtokeskukset kehittävät rinnetoimintojen energiatehokkuutta – määrätietoinen vastuullisuustyö jatkuu

Katso kaikki uutiset

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun