Sunnuntai 15.1.2017 on lumen juhlaa

Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) järjestää vuosittain World Snow Day -tapahtuman, jota vuonna 2017 vietetään sunnuntaina 15.1. Myös useat suomalaiset hiihtokeskukset osallistuvat kansainväliseen päivään omilla tapahtumillaan.

Hiihtokeskukset kannustavat suomalaisia tutustumaan lumilajeihin. Sunnuntaina 15.1.2017 järjestettävässä FIS World Snow Day -ulkoilutapahtumassa useat hiihtokeskukset järjestävät koko perheelle suunnattuja tempauksia, kuten opastusta lasketteluun ja välineisiin edullisesti.

Monessa keskuksessa on hissilippu- ja välinevuokratarjouksia. Esimerkiksi Mielakassa, Sappeessa, Ruokolahti Free Skissä ja Ounasvaaralla alle kymmenenvuotiaat pääsevät kokeilemaan laskemista veloituksetta.

Nyt tutustumaan hauskaan harrastukseen!

Päivän ajatuksena on tehdä laskettelun aloittaminen tai vanhojen taitojen vetreyttäminen helpoksi. Sunnuntaina keskukset ympäri Suomea tarjoavat aloittelijoille ja taitojaan kartuttaville mahdollisuuden tutustua rinnemaailmaan. Tässä muutamia poimintoja FIS World Snow Dayn tapahtumista ja tarjouksista:

Mielakka haastaa junnut mäkeen! Kaikille 10-vuotiaille ja sitä nuoremmille maksuttoman välinevuokrauksen sekä ilmaisen hissilipun tunniksi.

Kansainvälinen lumipäivä on Messilässä suksitestipäivä.

Myös Ruokolahden FreeSki tarjoaa kokeilumahdollisuuden kaikille 10-vuotiaille ja nuoremmille ilmaiseksi tunnin ajan. Tarjous sisältää sukset sekä tunnin rinnelipun.

Sappee tarjoaa kaikille alle 11-vuotiaille mahdollisuuden kokeilla laskettelua tunnin ajan veloituksetta. Edun saaminen edellyttää rekisteröitymistä mySappee Etuklubiin ja ottamalla käyttöön Cardu-sovelluksessa olevan mySappee etukortin. FIS World Snow Day edun saa esittämällä mySappee etukortissa olevan etukupongin välinevuokraamossa.

Häkärinteillä nelihenkisen perheen rinneliput maksavat sunnuntaina 15.1.2017 vain 80 euroa ja lisähenkilötkin maksavat vain 10 euroa. Lisäksi arvomme kaikkien päivään osallistuneiden kesken Häkän tuotepaketin, joka sisältää suussa sulavia herkkuja ja käyttötavaraa!

Laajavuoressa päivää vietetään lajeihin ja välineisiin tutustuen. Koko perheen Lastenmaassa voi pulkkailla ja lapset voivat kokeilla laskettelua ja lautailua hiihtokoulun opastuksella

Vuokatissa on lippu- ja välinetarjous. Kolmen tunnin lippu aikuisilta 25 euroa, lapset 15 e, aikuisten päivälippu 30 e ja lasten päivälippu 20 e. Välinevuokra 3 h 15 e, päivä 20 e.

Ounasvaaralla kaikki 10-vuotiaat ja sitä nuoremmat voivat kokeilla laskettelua tai lumilautailua tunnin ajan ilmaiseksi.

Sallassa kaikki päiväliput ovat puoleen hintaan ja välineet voi vuokrata tarjoushintaan 20 euroa/päivä. Parkkitiimi järjestää Sallan snowparkissa sessarit parkkilaskemisesta kiinnostuneille.

Tarjouksia (ja välineitä) voi olla saatavilla rajoitetusti, eli hiihtokeskuksiin kannattaa saapua hyvissä ajoin. Keskusten aukioloajat, rinne- ja yhteystiedot löydät täältä.

Keskusuutiset

12.1.2017

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Töihin hiihtokeskukseen. Kuvassa työntekijät vapaapäivänä suuntaamassa vapaalaskuretkelle tunturiin.

Töihin hiihtokeskukseen – näin pääset mukaan parhaaseen työporukkaan

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Talmassa ymmärrettiin varhain lumilautailun merkitys ja se näkyi jo 1990-luvulla keskuksen mainonnassa. Wille Yli-Luoma ja Teppo Högman Talman esitteen kansikuvapoikina kaudella 1997–1998. Kuva: Mikko Suni

Talma: 55 metriä korkea jättiläinen täyttää 40 vuotta

Levi Ski Resort

Leville yksi keskuksen historian suurimmista matkailuinvestoinneista

hiihtokeskusten energiatehokkuus

Hiihtokeskukset kehittävät rinnetoimintojen energiatehokkuutta – määrätietoinen vastuullisuustyö jatkuu

Katso kaikki uutiset

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun