Uusi alppihiihtoseura pääkaupunkiseudulle

Pääkaupunkiseudulla toimineet seurat, vuonna 1941 perustettu Slalom-Seura ry ja Espoo Slalom ry (perustettu 1987), ovat yhdistäneet toimintansa. Uuden seuran nimi on Helsinki Ski Club ry ja sen kotirinne on Vihti Ski Center.

Helsinki Ski Clubilla on kaksi päätoimista ammattivalmentajaa. Lisäksi jokaisella ikäluokalla on vastuuvalmentaja ja heidän apunaan ryhmävalmentajat. Valmennustoiminta on ympärivuotista.

”Helsinki Ski Club tekee pitkäjänteistä nuorisotyötä, ja tarjoaa jäsenilleen erinomaista kansallisen seuratason alppihiihtovalmennusta. Jokainen nuori ja aikuinen voi urheilla omien tavoite- ja taitotasojensa mukaan, ” Helsinki Ski Clubin toiminnanjohtaja Ville Kainulainen kertoo.

Seura on kuitenkin vahva myös kilpaurheilussa, ja Ville Kainulainen kertookin tavoitteeksi olla SM-mitaleilla laskettuna Suomen menestynein juniorialppihiihtoseura. Helsinki Ski Club haluaa tuottaa myös aiempaa enemmän lahjakkaita nuoria alppihiihtäjiä alppikouluihin, maajoukkueisiin ja aina maailman huipulle asti.

Lisätietoja Helsinki Ski Club ry:n toiminnasta seuran verkkosivuilta: http://www.helsinkiskiclub.fi ja lehdistötiedotteesta.

Keskusuutiset

Laskettelu

18.8.2016

Päivitetty 24.9.2025

Luetuimmat

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Mikaela Shiffrin syöttää nauraen palkintoporoaan Levin alppihiihdon maailmancupin palkintokorokkeella.

Laskijan tärkeät päivät kaudella 2026–2027

Tv-ohjelma Elämää alamäessä vie hiihtokeskusten kulisseihin ja antaa laskuvinkkejä.

Elämää lumella – uusi tv-ohjelma vie katsojat hiihtokeskusten arkeen

Ski.fi Testikeskuksessa laskettelijat voivat kokeilla eri valmistajien suksia ja lumilautoja ennen ostopäätöstä.

Ski.fi Testikeskus tuo välinetestit jokaiselle

Levi Ski Resort

Leville yksi keskuksen historian suurimmista matkailuinvestoinneista

Katso kaikki uutiset

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun