Laskukauden kolme trendiä

Laskettelussa ja lautailussa on trendinsä. Ne eivät välttämättä ole yhden kauden mittaisia ja hetkessä väistyviä, mutta pinnalla olevista asioista voidaan silti puhua. Tässä kauden 2016–17 kolme selkää laskutrendiä.

Kypärä on rinteessä paras päähine ja laskuvarusteista tärkein. Tässä tutustutaan Levin ilmatilaan tammikuussa 2016.

Vapaalasku

Vapaalasku hoidettujen rinteiden ulkopuolella on kasvattanut suosiotaan viime vuosien aikana. Uudet tavat haastaa itseään, vapaus ja luonnossa liikkuminen houkuttelevat yhä useampia vapaalaskun pariin.

Kuten muustakin laskemisesta, löytyy myös vapaalaskusta jokaiselle sopiva tapa nauttia harrastuksesta. Ei tarvitse siis lähteä laskuelokuvista tutuille jyrkille vuorenseinille päästäkseen kokemaan laskemisen riemuja muuallakin kuin hoidetuissa rinteissä.

Helpoin tapa tutustua vapaalaskuun ovat esimerkiksi keskusten yhteydessä vapaalaskuun tarkoitetut hoitamattomat rinnealueet. Näitä löytyy esimerkiksi Iso-Syötteeltä, Ounasvaaralta ja Leviltä. Joillakin tuntureilla helppoja mahdollisuuksia vapaalaskuun voi löytää myös rinteiden vierestä.

Lajiin kannattaa tutustua pienin askelin ja kerätä samalla tietoa muun muassa varusteista ja lumiturvallisuusvälineistä. Moni hiihtokoulu järjestää vapaalaskukursseja ja tarjoaa lumiturvallisuusoppia. Lisäksi esimerkiksi Pyhän ja Ylläksen hiihtokoulujen valikoimiin kuuluu myös opastettuja retkiä takamaastoihin aloittelijoille ja kokeneillekin laskijoille.

Tavallisilla rinnevälineillä pehmeässä lumessa laskemisesta ei saa parasta iloa irti. Kannattaakin ottaa selville välinetestipäivien ajankohdat omassa lähikeskuksessa sekä omien lomiensa aikoihin.

Rockeri harrastajasuksissa ja -laudoissa

Rockerilla tarkoitetaan suksen tai laudan loppupäätä, joka nousee ilmaan jo ennen välineen kärkeä. Vapaalaskusuksista ja -laudoista rocker-kärjet ovat nyt siirtyneet pysyvästi myös harrastelijoiden suksiin.

Vapaalaskussa rockerilla pyritään lisäämään suksen kantavuutta pehmeällä lumella. Tavallisissa rinnesuksissa rocker-kärki lähtee huomattavasti helpommin käännöksiin myös hitaassa vauhdissa ja tasoittaa menoa huonokuntoisessa rinteessä, tehden siitä rennon laskettavan.

Kypärätrendi jatkuu ja jatkuu vaan

Kypäräbuumi tuntuu jatkuneen jo lähemmäs kymmenen vuotta, muttei osoita vieläkään hiipumisen merkkejä! Ilman kypärää laskevat alkavatkin olla suomalaisissa rinteissä kummajaisia.

Aloittelijoiden kiinnostus päänsä suojaamiseen tuntuu nyt tavoittavan myös vuosikausia ilman kypärää laskeneet aktiivilaskijat. Kypärä on rinteessä myös huomattavasti pipoa lämpimämpi vaihtoehto.

Lisäksi muut suojavarusteet kuten selkäpanssarit ovat yleistyneet mukavasti kaikentasoisten harrastajien keskuudessa.

Laskettelu

25.11.2016

Päivitetty 14.10.2025

Luetuimmat

Töihin hiihtokeskukseen. Kuvassa työntekijät vapaapäivänä suuntaamassa vapaalaskuretkelle tunturiin.

Töihin hiihtokeskukseen – näin pääset mukaan parhaaseen työporukkaan

Ski.fi-kortti: kaksi laskee, yksi maksaa

Talmassa ymmärrettiin varhain lumilautailun merkitys ja se näkyi jo 1990-luvulla keskuksen mainonnassa. Wille Yli-Luoma ja Teppo Högman Talman esitteen kansikuvapoikina kaudella 1997–1998. Kuva: Mikko Suni

Talma: 55 metriä korkea jättiläinen täyttää 40 vuotta

Levi Ski Resort

Leville yksi keskuksen historian suurimmista matkailuinvestoinneista

hiihtokeskusten energiatehokkuus

Hiihtokeskukset kehittävät rinnetoimintojen energiatehokkuutta – määrätietoinen vastuullisuustyö jatkuu

Katso kaikki uutiset

Tilaa ski.fi uutiskirje

Kaikki laskettelusta, lumilautailusta ja Suomen hiihtokeskuksista. Uutiskirje ilmestyy kaudella kaksi kertaa kuukaudessa.

Olen lukenut tietosuojaselosteen ja hyväksyn ehdot.

Siirry takaisin sivun alkuun