Levi 20.3.2025

Huolletut sukset, iloinen laskija

Siteiden säätöön kannattaa kysyä ammattilaisen apua vaikka suksivuokraamosta. Kuva Iso-Syötteeltä.
Laskettelusukset lojuvat suurimman osan vuodesta varastossa, joten niihin on hyvä luoda silmäyksen lisäksi pieniä huoltotoimenpiteitä ennen mäkeen lähtemistä.

Helpoimmalla pääsee, kun antaa hiihtokeskuksen vuokraamohenkilökunnan hoitaa tarkastukset ja huollon.

Tärkein tarkistuskohde: siteiden säätö

Turvallisuuden kannalta tärkeintä alppisuksissa on varmistaa siteiden toimivuus. Yksinkertaisin testi on laittaa sukset jalkaan ja kokeilla avautuuko siteet rajuilla potkuilla ja taivutuksilla. Mikäli vähänkin epäröit siteiden säätämistä, niin käänny ammattilaisen puoleen.
Siteiden säädöstä löydät lisäohjeita täältä.

Kantit teräviksi

Suksien ja lumilautojen kanttien terävyys on erityisen tärkeätä kovalla tai jäisellä rinteellä laskiessa. Kanttien teroittamiseen on saatavilla erikoistyökaluja, jolloin sen voi tehdä myös itse.

Voideltu suksi on helppo laskea

Voitelulla on myös suuri merkitys laskunautintoon. Eritoten kevään kostealla lumella laskiessa pohjaan tehdyt kuviot auttavat suksia ja lumilautaa luistamaan huomattavasti hoitamatonta välinettä paremmin. Toinen haasteellinen keli on kipakka pakkanen, jolle on omat luistovoiteensa.

Artikkelia muokattu:

Luitko jo nämä?

Hiihtokeskukset ovat auki lakosta huolimatta. Lakon piirissä olevissa keskuksissa voi olla poikkeuksia palveluiden, rinteiden ja hissien aukioloissa. Kannattaa siis käydä ennen mäkipäivää tarkastamassa keskusten sivuilta ajankohtainen rinne- ja hissitilanne.
”Ilmassa on ihan sama, onko jalassa alpit, lauta vai tellut. Feikkiin ländäyksessä telluilla on ongelmia, jos ländää liian etunojaan. Silloin naamaplätsi on mahdollinen”, Iisko Kuusisto kertoo parkkilaskusta telemarkeilla.
Lumi ja rinneriemut ovat olennainen osa hiihtolomaa. Tänäkin talvena hiihtokeskuksissa on paljon lunta.
Osallistu Ski.fi:n järjestämään arvontaan ja voit voittaa Pusun upeat sukset.
Fatbike on erinomainen väline yhdistää kaksi hienoa harrastusta.
Kansallinen laskupäivä kutsuu kaikki alamäen ystävät nauttimaan talven riemuista.
Granibacken ei tyydy nostalgiakylpyyn, vaan haluaa kehittyä. Uutta kaudelle 2024–2025 on säilölumi ja uusi lasten alue.
Laskuaika kannustaa mäkeen yhdessä perheen tai kavereiden kanssa. Laskiessa ulkoilmassa vietetty aika lisääntyy ja ruutuaika vähenee
Ylläksen Kesänkitunturilla rakkakivikko on vielä laajalti näkyvissä, mutta Pirunkurun pohjalle ja sen maljamaiselle yläosalle lunta on jo kerääntynyt ympäröivää maastoa enemmän. Järkeviä laskulinjoja ei löydy kuitenkaan vielä mistään.
Vuodenajat ovat sinänsä armollisia, että laskeminen ei luonnonlunta vaadi. Rinteet saadaan laskukuntoon jo pikkupakkasilla tehokkaiden lumetusjärjestelmien avulla. Entistä useammissa keskuksissa apuna on myös edelliseltä kaudelta säilötty lumi.

Lumilautaliiton uusimmat

Lue lisää

All mountain- ja vapaalaskusukset

Laskettelu

Esittelyssä talven kiinnostavimmat laskettelusukset

Laskettelu

Alppihiihdossa pärjää yhdellä suksiparilla

Laskettelu